Suomen ekokylät

Tällä sivulla on esitelty joitakin SKEY:n jäsenyhteisöjä sekä muita Suomessa pitkään toimineita ekokyliä. Haluamme täydentää sivustoa ja nostaa esiin lisää yhteisöjä eri puolilta Suomea.

Päivitetty 19.2.26

Jos haluat yhteisösi mukaan tälle sivulle, tai päivittää jo olemassa olevia tietoja, otathan meihin yhteyttä: tiedotus(@)skey.fi


Keuruun Ekokylä

Keuruu
Keuruun Ekokylä on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, noin 35 ihmisen yhteisöllinen koti ja yli 50 hehtaarin maatila, jota kehitetään kestävän elämäntavan oppimispaikkana. Ekokylän tavoitteena on edistää ekologisesti kestävää elämäntapaa, sekä rakentaa suvaitsevaisuuden ja avoimuuden periaatteille perustuvaa yhteisöllistä kyläelämää. Arvoihimme kuuluu luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen ja uusiutuvien energioiden käytön kehittäminen. Ekokylässä järjestetään talkooviikot keväisin ja syksyisin.
www.keuruunekokyla.fi
Facebook: Keuruun ekokylä


Kurjen ekokylä

Vesilahti
Kurjen ekokylä sijaitsee Vesilahdessa, Pirkanmaalla, lähes Pyhäjärven rannalla. Se perustettiin vuonna 2012 vanhalle maatilalle. Ekokylään kuuluu tiiviin asuinalueen lisäksi peltoja ja rantaa. Tavoitteemme on etsiä, työstää ja toteuttaa kestäviä ratkaisuja elämän kaikilla osa-alueilla. Ekokylä on avoin kohtaamispaikka myös vierailijoille. Tutustu toimintaamme ja tule kylään!
https://kurkiecovillage.fi/


Tärkkilän Runokylä

Jämsä
Tavoitteena kokonaan Ikikaiku-säätiön omistuksessa oleva opistokokonaisuus, jossa asuu kymmenen kokonaisvaltaisen kestävyyden opettajaa ja vuosittain vaihtuva kymmenen kisällin joukko. Hanke etenee pienin askelin vakaalla pohjalla.​


Solbacka

Inkoo
Solbacka on Fagervikin alueella Inkoossa toimiva ekoyhteisö, joka kutsuu uusia ihmisiä mukaan rakentamaan yhteisöelämää. Dragon Temple liittyy Solbackan toimintaan yhteisön ympäröimänä tapahtuma- ja ryhmätilana.
https://solbacka-fagervik.com/
https://sacredcircles.love/dragontemple/


Good Life Community (GLC)

Rautalampi
GLC on kehityksessä oleva hyvän elämän keskus, monipuolisesti. Siinä sosiaalinen, taloudellinen, tekninen, ympäristöllinen, hallinnollinen ja terveydellinen elämä on jatkuvan kehittämisen alla kestä vine arvoineen. Perustaja ja yhteisön konsultti on agronomi, keksijä, kehitysasiantuntija ja monialatuottaja Veli-Jussi Jalkanen. Yhteisö harjoittaa vaihdantataloutta ja ottaa myös naapurijäseniä.​


Väinölä / Ihmisyyden tunnustajat

Vilppula
Teosofiselle elämänymmärrykselle ja veljeyden opettelulle perustuva yhteisöasuminen.


Livonsaaren yhteisökylä

Livonsaari, Naantali.
Livonsaaren yhteisökylä on perustettu Livonsaarelle vuonna 2005.
Yhteisökylä elää maalaisarkea, jossa vuodenajat rytmittävät kiireen ja rauhaisan käpertymisen vaihtelua. Suht vakituisesti kylässä asuu liki kolmekymmentä aikuista, lapsia on tusinan kieppeillä. Eläimiä löytyy hevosista aaseihin ja lampaisiin, kissoista koiriin ja kanoihin. Niin kuin saarella muutenkin, myös yhteisökylässä asukasmäärä kasvaa kesänkorvalla. Yhteisökylässä on ollut useana kesänä pitkäaikaisia vapaaehtoisia European Voluntary Service -ohjelman kautta. Tällöin saattaa metsän siimeksestä löytää vaikkapa tiipiin tai jurtan, jossa väliaikainen asukas pitää majaansa.
Facebook: Livonsaaren Yhteisökylä


Gaija Luomukylä

Ähtäri
Gaija on Ähtärissä Oulunveden rannalla sijaitseva luomukylä. Gaija perustettiin vuonna 2006 Ähtärin entisen kunnalliskodin tiloihin. Haluamme asua maalla ja kehittää kestävän kehityksen mukaista yhteisöllistä asumismuotoa.


Katajamäen ekokylä

Vilppula
Katajamäen ekokylä (Katajamäen ekoyhteisö) sijaitsee Mänttä-Vilppulassa Elämänmäellä ja on pieni, korven keskellä toimiva ekoyhteisö, jossa vaalitaan perinteisiä kädentaitoja ja luonnonmukaista elämäntapaa. Yhteisö pyrkii omavaraisuuteen erityisesti ruoantuotannossa ja hyödyntää uusiutuvaa energiaa (mm. aurinkoa ja puupohjaisia ratkaisuja), ja rakennuksissa korostuvat paikalliset sekä kierrätetyt materiaalit ja passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen.
Yhteystiedot: katajamaeki@gmail.com


Hub Feenix

Raasepori
Hub Feenix on Raaseporin metsäympäristössä toimiva yhteisötila (15 000 m²), joka tukee luovuutta, hyvinvointia ja yhteyttä ihmisten välillä. Paikka tarjoaa puitteita asumiseen ja työskentelyyn sekä tapahtumille kuten retriiteille, työpajoille, konferensseille ja lyhyt- ja pitkäkestoisille residensseille. Hub Feenix kuvaa toimintaansa yhteisönä, jossa voi elää, oppia, luoda ja jakaa osaamista luonnon keskellä.
hubfeenix.fi


Linnanniittu – Vihdin Ekokylä

Vihti
linnanniittu@vihdinekokyla.fi
Facebook: Linnanniittu – Vihdin Ekokylä


Onnellisten kylä

Juva
Onnellisten kylä on omavarainen ekoyhteisö Etelä-Savon Juvalla Riemiö-järven rannalla, perustettu 2021 pilottihankkeena 4 perheellä (laajentumassa). Painopiste luonnonläheisessä asumisessa ilman kunnallistekniikkaa tai sähkölinjoja.
onnellistenkyla.com


Vaunumäen yhteisö

Karjalohja
Minitaloyhteisö, jolla yhteisiä ekohankkeita


Nomad Town

Joensuu
Nomad Town on kokeellinen, siirrettävään asumiseen perustuva yhteisöllisen asumisen hanke Joensuun seudulla. Ajatuksena on, että majoitukset ovat tarvittaessa siirrettäviä (esimerkiksi jurtta), ja kuka tahansa voi tulla kokeilemaan yhteisöllistä elämäntapaa ilman pitkää sitoutumista. Hanketta on kuvattu Ylen jutussa vuonna 2019, jossa se esiteltiin osin myös kurssi- ja tapahtumatoimintaan tähtäävänä projektina.
https://yle.fi/a/3-10925821