Last week I attended the yearly conference of the Global Ecovillage Network (GEN) – Europe in Arterra Bizimodu, a young community in Navarra, Spain. Arterra Bizimodu inhabits an old monastery in a sleepy, rural village in the beautiful yet dry and quite deserted Spanish country side.
This young community hosted 200 plus participants for a week. Most of them came from Europe including some from North and South America, Africa, Asia and Australia. Among the participants were those coming from eco-communities themselves, others who are thinking of or in the process of creating one, many supporting ecovillages or various sustainable living initiatives on both personal and professional levels, quite a number of researchers, older people, young people, children and everything in between.
Every morning started with a plenary session, which, in my interpretation, served to connect everyone again to each other, the purpose, values and energy of the GEN movement and to update each other on everything that is going on within the network globally. The days continued by two rounds of workshops addressing a range of diverse topics including social and spiritual development, the response of GEN to the refugee crisis and an urban resilience project. Parallel to the workshops expositions and demonstrations on new technologies and (permaculture) practices were organized and meetings were held among several work and sub-groups. Arterra Bizimodu as a community is ofcourse embedded and related to the broader environment in which is located. Producers and entrepreneurs from the surroundings of Arterra Bizimodu were therefore invited to the ‘marketplace’ organized as part of the conference to present and sell their local produce and handcrafts. The focus of the conference to me seemed to lie on the inner and social work that is understood as the foundations of communities. As Jonathan Dawson1 mentioned, rebuilding the fabric of community is the basis from which the rest will follow. This experience from creating and living in ecovillages complements the historical analysis that can be understood as the basis understanding (or assumption?) underlying the ecovillage narrative. This historic analysis shows that the natural ways for human beings to be and live is in tribes or communities and in cooperation rather than competition. This tribal societal structure is in stark contrast to our current individualistic and patriarchal societal structure. Taking humans out of these tribal or community foundations based upon cooperation has, according to Steve Taylor, professor of psychology2

, opened the door to a human history dominated by endless wars.
​
This line of thinking reasons that we come from 5000 years of individualism, patriarchies and war and we therefor need to go through a deep process of reconditioning in order to be able to live in community again. Getting a harmonious functional social foundation in place thus seems to need a lot of inner work and social work including practicing conscious communications, building social trust, diving deeply into the nature of relationships and questioning our current societal organization based on individuality, nuclear families and one on one love relationships. This was clearly reflected in the nature of many sessions and workshops at the GEN conference. As mentioned by one participant of the conference, ‘it sometimes feels like therapy’. Although I personally quite like therapy and actually felt calm and replenished after a week of GEN conference, in my research mind the question does arise if this deep inner, social and spiritual work is really needed to create functioning communities. Can communities also function when organized around a particular material assemblage like sustainable housing or producing food together in a sustainable way? Are opportunities to include a larger group of people in the movement missed out by focusing too strongly on the spiritual, inner and social dimension thereby in some cases scaring people away?
​
What should be kept in mind here is that only one out of ten communities survives the first three years, the other nine fall apart as a result of social problems within the community3. Coming from our current society, most of us will probably try to safeguard their privacy and individuality when coming together in a group, consciously or unconsciously. Can people live together in a nice and cooperative way structured around some materiality or will social friction eventually lead to collapse? Is it really so that “only tribes will survive”, in the words of Vine Deloria Jr. -native American spiritual teacher?

Some food for thought! (and research)

Siri Pisters / SUSPLACE -project

---

1

 Jonathan Dawson is the former president of GEN International, current general secretariat GEN Europe. Living in Findhorn community Scotland and author of the book ‘Ecovillages – New Frontiers of Sustainability’. https://www.findhorn.org/2008/09/ecovillages-new-frontiers-of-sustainability-by-jonathan-dawson/2 S.Taylor (2005). The Fall: The Insanity of the Ego in Human History and the Dawning of A New Era. O-Books, UK

3 Diane Leafe Christian in K.A. Joubert & R. Alfred (2014) ‘Beyond You and Me – Inspirations and Wisdom for Building Community’. Gaia Education

Hollantilainen Siri Pisters tekee ekokyläaiheista tutkimusta SUSPLACE-hankkeen rahoituksella Luonnonvarakeskuksessa Suomessa. SKEYn tehtävänä hankkeessa on välittää tutkijalle tietoa Suomen ekokylistä. Siri osallistui SKEYn kevätkokoontumiseen 27.-29.5. ja kirjoitti kokemuksistaan blogin SUSPLACEn  nettisivulle.  Kopio blogista: 

A few weeks ago I officially visited my first (mini) (eco?) community in Finland – Ihala. If I understood correctly, it means something in the direction of bright place.

I joined an open community weekend and GEN(Global Ecovillage Network)- Finland gathering at the same time. The group of people attending was small  for the simple reason that it is spring in Finland, which means there is usually lots of work to do in and around eco communities. For me a perfect small gathering to slowly get immersed in the ecovillage network in Finland.
IHALA at the moment consists of four adults and three children living in a large communal house that used to serve wood trading purposes. It belongs to the community of Porlammi, just an hour drive from Helsinki. To get an impression of IHALA, they have a nice website . 

The opening line on their website says ‘your authentic self in union with all’. This, I learned during the weekend and from all the readings I have done so far for my research, is something that needs to be practiced. As for us, individualized Westerners, we have unlearned how to live in communities and it is scary to get out of our comforting, individualized zones to truly open up to others again.

Getting out of our comfort zones and getting together is however truly powerful in creating new ways of living that are simultaneously improving human health and wellbeing and environmental health and wellbeing. Sustainability and human wellbeing go hand in hand, which I believe is the most powerful point of departure towards regenerating and transforming our societies towards ‘socio-natures’ or human-nonhuman assemblages’ (1) that allow for a thriving Earth.

(1) These concepts come from authors that seek to go beyond the human-nature dichotomy and aim to understand places as not either society or nature but as complex human-nonhuman assemblages, or socio-natures or eco-cultures. See for example:
Braun, B. (2008). Towards a New Earth and a New Humanity: Nature, Ontology, Politics. In David Harvey (pp. 191–222). Oxford, UK: Blackwell Publishing Ltd.

​The Friday evening was all about coming together by means of a circle. This is a way of communicating and coming together in groups often used in communities. By sitting together in a circle and passing an object from one person to the other, it is made sure that everyone gets space to talk about what is on their heart at this very moment. Everyone is listened to without being interrupted.

Soon it became clear to me that the ecovillage network in Finland had recently lost someone very dear to them: Heikki, the man of a thousand stories. I came to understand that he was quite a character and meant a lot to the ecovillage network. Have a look at this short movie Man of thousand stories – Tuhannen Tarinan Mies.

The next day I got acquainted with the Finnish concept of ‘Talkoot’ freely translated as ‘gathering for combined work and enjoyment’. So we did. I helped out on the piece of land the community is using  to grow some vegetables. The land is not their property, but their neighbors have given it to them to use. Together we did some weeding and prepared pumpkin beds.

After a nutritious lunch and some sauna, I came to know about the great variety of activities the Finnish eco villagers are involved. From learning how to build houses from sub soil in the UK, to coming back to oneself in nature at a Wildcamp retreat in Spain, to working with youth in facilitating their search for purpose. Rather than being isolated islands, most ecovillages actively reach out to learn, educate and co-create sustainable practices in numerous ways and in numerous places.

On Sunday Ronski Kosky led us through a process from connecting with ourselves to an authentic connecting with the other. Ronski is ‘a community weaver’: he travels around visiting eco-communities and facilitating processes of community building, including communication and leadership, to help communities to thrive. He is described as ‘dynamic, intuitive, inspiring and personal’. His trainings are based on non-violent communication, the art of touch, yoga and dance. For me it is an interested process and very valuable in my daily life, to learn to ‘tune in’ with myself and from there connecting with the other. 
​
In July, the Luova Kasvu   community in Finland will host the Community Leadership workshop – Rising Together, which has been developed by Ronski Kosky. Unfortunately I’m not able to participate inthis workshop, as I will be in Spain for the yearly conference of the Global Ecovillage Network. More on this conference in July!
Siri Pisters

Ihalan avoin yhteisöviikonloppu ja Skey:n kevätkokoontuminen 27-29.5.2016.

Tapaamisessa kuultiin KekoVerkko-hankkeen liikkujien kuulumisia, kevätkokoustettiin, talkoiltiin ja muisteltiin  Heikki Attilaa. Mukana oli 18 aikuista ja kolme lasta koko viikonlopun ajan.  

Hallitus talkoilee SKEY:n nettisivujen kanssa.

Kuluneena vuonna yhdistyksen toiminnan keskiössä oli Kestävän elämäntavan kouluttajaverkosto (KeKo-verkko) –hanke. Vuoden aikana hankkeesta tuettiin 11 liikkujan kurssimatkaa eri Euroopan maihin. Hanke sai rahoitusta EU:n Erasmus+ -ohjelmasta.
Yhdistys oli aktiivinen uusien koulutushankkeiden ideoinnissa, vaikka uusia rahoitusmyöntöjä ei saatukaan. Kiinnostuneet kokoontuivat useita kertoja eri puolilla Suomea ja myös perustivat oman sähköpostiryhmänsä jatkosuunnitelmia varten. Vuoden aikana ideoitiin myös säätiötä, joka mahdollistaisi omistautumisen maalle maata omistamatta. Teemoja esiteltiin Suomen Sosiaalifoorumissa Helsingissä yhdessä Katajamäki ry:n kanssa.

Yhdistys aloitti ei-akateemisena hankepartnerina EU-rahoitusta saaneessa Sustainable place-shaping (SUSPLACE; www.sustainableplaceshaping.net) –hankkeessa Luonnonvarakeskuksen kutsusta. SKEY ei saa rahoitusta, mutta on mukana hankkeen ohjausryhmässä ja välittää jatko-opiskelijoille tietoa ekokylistä tutkimuskohteena ja harjoittelupaikkana.
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Livonsaaren yhteisökylässä, Naantalissa samana viikonloppuna kuin yhteisökylä vietti 10-vuotisjuhliaan. Syyskokous järjestettiin Luvattulassa, Sysmässä valtakunnallisen yhteisötapaamisen ja KekoVerkko–kouluttajatapaamisen yhteydessä. Yhdistyksen tiedotus hoidettiin SKEYn oman ja Rihmaston ”tiedotus”-sähköpostilistojen avulla.

Luvattulassa, Sysmässä järjestettiin vuosittainen yhteisötapaaminen 20-22.11. Mukana oli 25-30 aktiivista SKEY:n jäsentä ja muuten toiminnasta kiinnostunutta. Teemana oli Keko Verkko -projektin innoittamana kestävän elämäntavan koulutuksen eri muodot. Haaveita ja yhteistyökuvioita saatiin ilmoille ja koko viikonloppu soljui mukavassa ja lämminhenkisessä ilmapiirissä.

Skey ry myönsi Erasmus+ tuen KekoVerkko -hankkeessa viidelle henkilölle, jotka pääsevät osaksi Skeyn kouluttajaverkostoa!

Toisella hakukierroksella valittiin seuraavat henkilöt kurssimatkoille:

Christian Lankinen: Job Shadowing jakso Integral Permaculture -kurssilla, 8th Life ecovillage, Teneriffa

Simo Annala: Healing in Our Relationships with Women -kurssi ZEGG:issä, Saksassa.

Henri Lokki: Job Shadowing jakso Design for Sustainability, EDE -kurssilla Findhornissa, Skotlannissa

Joel Rosenberg:Wild Camp -retriitti Ecodharmassa, Espanjassa

Inka Hell:Wild Camp -retriitti Ecodharmassa, Espanjassa

Juhana Kallio:Mud and Wood -kurssi Irlannissa

Livonsaaren yhteisökylä on perustettu Livonsaarelle vuonna 2005.

Yhteisökylä elää maalaisarkea, jossa vuodenajat rytmittävät kiireen ja rauhaisan käpertymisen vaihtelua. Suht vakituisesti kylässä asuu liki kolmekymmentä aikuista, lapsia on tusinan kieppeillä. Eläimiä löytyy hevosista aaseihin ja lampaisiin, kissoista koiriin ja kanoihin. Niin kuin saarella muutenkin, myös yhteisökylässä asukasmäärä kasvaa kesänkorvalla. Yhteisökylässä on ollut useana kesänä pitkäaikaisia vapaaehtoisia European Voluntary Service -ohjelman kautta. Tällöin saattaa metsän siimeksestä löytää vaikkapa tiipiin tai jurtan, jossa väliaikainen asukas pitää majaansa.

Yhteisökylä oy omistaa maatilan ympärille rakentuneen noin 65 hehtaarille levittäytyneet tilukset, joilta löytyy parikymmentä tonttia. Hankkimalla yhteisökylän osakkuuden pääsee vuokraamaan tontin ja rakentamaan oman talon. Asuintontteja on vapaana loppuvuodesta 2015 kuusi. Yhteisökylässä asutaan myös yhteisesti omistetuissa rakennuksissa vuokralaisina kuten Livonsaaren vanhassa koulussa, josta löytyy myös yhteistiloja.

Yhteisökylään nousseet rakennukset ovat yhtä monimuotoisia kuin asukkaansa. Uudisraivaajahenkeen on ensin rakennettu monta saunaa, ja niiden rinnalle hiljalleen omat kodit. Kokeilunhalu ja luonnon arvostaminen näkyy rakentamisessa: perinteisten hirsitalojen lisäksi löytyy mm. monensorttista savirakentamista yhdistettynä olkeen, ruokoon tai puuhun. Useat taloudet elävät uusiutuvalla energialla, kuten tuulimyllyn tai aurinkopaneelin tuottamalla sähköllä, eikä vesijohtoakaan ole jokaiseen taloon vedetty.

Asukkaat ovat tuoneet mukanaan tai luoneet perinteisiä maaseutuammatteja, jotka istuvat hyvin myös nykyaikaan. Tuottajayhteisöstä löytyy luomuviljelijä, luomuleiväntekijä, hirsiveistäjä, satulaseppä, kuppari-kansanparantaja, kustantamo sekä osuuskuntamuotoinen Livonsaaren osuuspuutarha, joka tuottaa ja välittää luomukasviksia. Kanat tuottavat munia, lampaat pitävät maiseman avoimena, hevoset ovat mukana työssä ja huvissa. Lisäksi osa asukkaista käy kylän ulkopuolella töissä tai tekee työnsä etänä.

PAULIINA LEIKAS

Olen Tampereen ja Kainuun väliä matkaava taide­ ja luontoalojen sekatyöläinen. Kiinnostukseni permakulttuuria kohtaan on kummunnut omavaraisuusajattelusta, perinnetaidoista ja luonnonmukaisesta viljelystä. Olen (sosiaalisessa) permakulttuurissa aloittelija.

Olen viettänyt liikkuvaa kommuuniasujan elämää, ja ollut mukana erilaisissa taiteeseen, luontoon ja kansalaisaktivismiin liittyvissä projekteissa reilun kymmenen vuotta. En ole ryhmässä koskaan se puheliain ihminen, ja tuntuu, että etenkin päätöksentekovaiheessa olisi tärkeää saada kaikkien äänet kuuluviin – myös siksi, että ihmisten motivaatio tekemistä kohtaan säilyisi. Sosiaalisen permakulttuurin kurssi vaikutti tarjoavan ratkaisuja useisiin muihinkin pohtimiini sosiaalisiin tilanteisiin.

Fejø Etelä­Tanskassa on idyllinen saari vanhoine omenapuutarhoineen. Kolmen päivän matka Kainuun metrisestä hangesta kevääseen oli mieleenpainuva. Kurssilla sain paljon vastauksia kysymyksiini ja opin myös paljon sellaista mitä en odottanut. Useat sosiaaliset käytännöt, joita olen erilaisissa vapaasti muodostuneissa ryhmissä toteuttanut, saivat kurssilla nimet. Käsitteiden löytymisen kautta taitoja on jatkossa helpompi myös kehittää ja jakaa muille.

Fasilitoijan tuominen mukaan tapaamiseen tai kokoukseen on ollut viime vuosina oppimistani asioista kiehtovimpia. Taitava fasilitoija pysyy tilanteen tasalla, ja pitää myös muut ihmiset mukana tapaamisen rakenteessa. Usein esimerkiksi kokoukset ovat niin kiireisiä, että tapaamisen muodon, tavoitteen ja toimintakulttuurin sopiminen jäävät toissijaisiksi ja päätösehdotuksen muotoilusta luistetaan. Tasa-­arvo kaikkien osallistujien kesken harvoin toteutuu.

Kurssi oli mielenkiintoinen utopistinen ympäristö, jossa asialle otettiin tarvittava aikansa – mutta tehokkaiden tekniikoiden ansiosta kurssin raamien pystyttäminen yhdessä ei venähtänyt. Argumentoinnin perusteet, ja jo puhuminen minä­muodossa olivat yksinkertaisia ryhmän toimimiseen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä. 12­tuntisten sosiaalista kanssakäymistä käsittelevien päivien jälkeen oli välillä vaikeuksia purkaa myyttiä epäsosiaalisista suomalaisista. Vapaa­aikaa oli liian vähän siihen, että olisin voinut ainoana ulkopuolisena tutustua jokaiseen ryhmän jäseneen erikseen, ja koin sen välillä haastavaksi. Päädyimme positioni kautta tosin myös käsittelemään “ulkopuolisen” roolia eri keskusteluissa.

Pyrin muodostamaan ja harjoittelemaan oppimastani erilaisia työpajakokonaisuuksia joita voin jatkossa hyödyntää myös SKEYssä. Haluan kehittää itseäni fasilitoijana ja oppia lisää myös mm. sosiokratiasta. Arjessa voi soveltaa monia kurssilla läpi käytyjä asioita. Kiitollisuuden ja sen osoittamisen tuomia voimavaroja olen käyttänyt aktiivisemmin kurssin jälkeen. Palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen olen myös saanut varmuutta. Kevättalkoiden aikana aion myös ottaa testattavaksi erilaisia tekniikoita ja piirejä sekä hahmotella luentoa sosiokratiasta.

Kurssi vastasi hyvin odotuksiani.

Kuluneena vuonna yhdistyksen toiminta painottui kansainvälisiin suhteisiin, hankehakemusten tekemiseen ja rahoitusta saaneiden hankkeiden toteuttamiseen. Hankerahoituksen avulla järjestettiin vuoden päätapahtumana BENin (Baltic Ecovillage Network) kokous sekä ekologiseen elämäntapaan ja ruuantuotantoon keskittynyt Ekokestit-yleisötilaisuus 6.-7.9. Koroisilla Turussa. Tapahtumaan yhdistettiin myös vuosittainen yhteisötapaaminen. Suuri ponnistus yhdistykselle oli EU:n Erasmus+ -rahoitusta saaneen Kestävän elämäntavan kouluttajaverkosto (KekoVerkko) -hankkeen aloitus. Vuonna 2014 rahoitus mahdollisti kolmen henkilön täydennyskurssituksen tukemisen ulkomailla. Lisääntynyt hanketoiminta edellytti yhdistyksen kirjanpidon kehittämistä. Sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset pidettiin 29.5. Fiskarsissa ja 14.12. Koroisilla, jolloin osallistuttiin myös permakulttuuriverkoston järjestämään kokoontumiseen.