Olen aina pitänyt maailmankuvaani tieteellisenä. Pidän edelleen. Koen sen veren perintönä. Ihmisen teonsana on ihmettely. Suomen kansan vanhojen runojen mukaan ihminen on täällä ”Otavaista oppimassa, tähtiä tähyämässä” – olemme tutkimassa ja oppimassa. Sitähän tiede tekee. Ugrilainen, tietäjyyteen perustuva, siis tieteellinen maailmankuva ei estä minua haltioitumasta, saamasta yhteyttä maailmankaikkeuden korkeampiin, meille käsittämättömiin voimiin. Mitään yliluonnollista ei ole. On luonnollista, että kaikkeudella on mieli. Joskus voimme saada siitä aavistuksia.
Selma Kilpi kirjoittaa Ananda Gaorin juhlateltassa viiriin yhteisessä meditaatiossa saamaansa Ikikaiku-trokeen uutta säettä: ”Henki kantaa kaikuansa”. Etualalla Robert Hall. (Kuva: Tamara Mahomedova)
Minun aavistuksen hetkeni kytkeytyvät kiinteästi kokonaisvaltaista kestävyyttä tavoittelevien verkostojen kokoontumisiin, kuten kansainvälisen ekokyläverkoston ja myös Skey:n tapahtumiin. Suurimmat oivalluksen hetket ovat tapahtuneet tai saaneet innoituksensa tilanteissa, joissa maailmaa katsotaan yhdessä muiden lineaarisen kehitysuskon ulkopuolelle hypänneitten kanssa.
Tuorein korkeamman voiman aavistuksen hetkistä tapahtui Skey ry:n pikkujoulutapahtumassa Keuruulla joulukuussa. Se kytki johdonmukaiseksi ketjuksi myös kaikki aikaisemmat kokemukseni ekokyläliikkeen kansainvälisissä kokoontumisissa.
Kotoa lähteissä nappasin pimeästä huoneesta iltalukemiseksi käsikopelolla yhden niteen lukemattomien kirjojen pinosta. Matkaan tarttui viime kesän GEN-konferensissa lahjaksi saamani Manitonquat: ”The Original Instructions”. Lahjan antaja oli kirjan kirjoittajan, puhepiiritekniikoita tunnetuksi tehneen Medicine Storyn leski, Ellika. Halusin ostaa kirjan, mutta Ellika halusi antaa sen minulle lahjaksi. Hän kertoi nähneensä ja kuulleensa minua edellisenä päivänä Dougald Hinen luotsaamassa piirissä. Ellikan mukaan hänestä näytti, että huoneeseen tuli lisää valoa joka kerta kun avasin suuni. Olin tullut nähdyksi ja kuulluksi.
Se, mitä piirissä puhuin oli Viron Lilleorussa pidetyn GEN-konferenssin avajaistilaisuutta odotellessa syntynyt oivallus. Olin ajautunut keskusteluun vieressäni istuneen saksalaisnaisen kanssa. Päädyimme pohtimaan, miten voisimme korvata eri tulivoimien harhaanjohtavat nimitykset ”maskuliininen ja feminiinin energia”. Olimme yhtä mieltä siitä, että kyse ei ole mistään miehisestä tai naisellisesta, vaan kahdesta erilaisesta voimasta, joiden tasapainotilassa ihmisyys saavutetaan. Harhaanjohtavien termien käyttö aiheuttaa turhaa syyllistämistä, syyllistymistä ja suurta kärsimystä. Voimien epätasapaino johtaa aina väkivaltaan riippumatta sen laadusta tai epätasapainoisen sukupuolesta.
Päädyin ehdottamaan termejä suunta (direction) ja yhteys (connection). Ihmisyyden toteuttaminen edellyttää, että minulla on suunta, jota kaiken aikaan tarkistan pysymällä yhteydessä itseeni ja kaikkeuteen ympärilläni. Lilleorun konferenssista lähtien olen järjestelmällisesti käyttänyt nimityksiä suuntavoima ja yhteysvoima. Tässä valossa kerroin kesällä 2022 Ananda Gaorissa pidetyn GEN-konferenssin piirille myös tarinan Sammon ryöstöstä.
No, Skey:n pikkujoulutapahtuman tervetulopiirin jälkeen Keuruun ekokylän ylle laskeutui yö, ja minä kaivaudun makuupussiini kivitalon toisen kerroksen huoneessa. Avasin kirjan. Manitonquat kuvaili, miten Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen heimot tarinoissaan yhdistävät perusvoimat – tulen, maan, ilman ja veden – ilmansuuntiin ja vuodenaikoihin. Olin löytämättä etsinyt tätä tietoa toisaalta. Nyt, kun se oli edessäni, järkytyin. Sitten huvituin. Tulkitessani Suomen kansan vanhojen runojen myyttejä metsäelämästä käsin, olin päätynyt hyvin samanlaisiin rakennelmiin. Tietenkin! Enhän minä ole niitä keksinyt, maailmankaikkeuden rakenteita.
Metsäelämä on sellaista, että kirjoja ehtii lukemaan harvakseltaan. Yleensä vain talviaikaan. New age -tyyppinen kirjallisuus on minulle yleensä aivan liiaksi irti maasta. Harvoin jaksan sellaista. En siis ollut missään kirjallisessa lähteessä törmännyt näihin ajatuksiin aikaisemmin. Vähän värisytti ennen kokematon ajatuksellinen yhteys. Siitä juohduin muistelemaan, että olen osallistunut GEN (Global Ecovillage Network) konferensseihin nyt neljä kertaa, ja kas, pystyin helposti kuvittelemaan, että niistä päällimmäiseksi jääneet oivallukset kytkeytyvät perusvoimiin samassa järjestyksessä, jossa ne maailmankaikkeuden kiertoliikkeissäkin toistuvat: tuli, maa, ilma ja vesi.
Kytken perusvoimat kestävyyden lajeihin siten, että tuli edustaa elon ja toimeentulon eli talouden kestävyyttä (ekonominen), maa elonkirjon kestävyyttä (ekologinen), ilma yhteyksien kestävyyttä (sosiaalinen) ja vesi tarinallisuuden kestävyyttä (kulttuurinen). Unkarin Krishna Valleyssä 2012 järjestetyssä GEN-konferenssissa suurimman vaikutuksen minuun teki talousguruksi noussut itävaltalainen kielitieteiljä ja tanssija Christian Felber, jonka teoksen ”Common Welfare Economy” Aino Assmuth sittemmin ansiokkaasti suomensi nimellä ”Näkyvä käsi”. Felber jätti minuun pysyvän kiinnostuksen toimeentulon kestävyyden kysymyksiin. Tulta siis!
Seuraava GEN-konferenssikokemukseni oli 2015 Skotlannin Findhorn, jonka elämään asettauduin takaoven kautta työskentelemällä ensin jonkin aikaa vapaaehtoisena puutarhatyöntekijänä. Christian Lankisen työpaja avasi näkymän planeettaa kietovaan viisauden verkostoon eli sienirihmastoihin. Telluksen elollisuuden ymmärtämystä syvensivät ekokylän pitkäaikaisen asukkaan, Micaela Aminoffin kanssa vietetyt haastattelutuokiot. Terra preta oli ennestään tuttu käsitteenä, mutta Declan Kennedyn ja Achim Eckerin työpajassa innostuin kotikokeiluihin.
Findhornissa sai muodon myös se, miten minun maallinen olemukseni kertoo perusvoimien tarinaa myyttisiä runoja laulamalla. Opin, että luja kytkös maahan on estänyt näkemästä ja tasapainottamasta muita voimia. Kaivauduin kuopastani maan kamaralle ihmettelemään ilmaa ja vettä.
Lilleorussa 2018 keskiössä olivat eliöiden ja voimien väliset suhteet, joista yksi lopputulema oli edellä kerrottu oivallus voimien laaduista. Ilma on voimista ja hiukkasista tunnelmiin kaikkea sitä, mikä meidän elollisten välillä liikkuu.
GEN-konferenssissa 2022 Dougald Hinen tarina mykisti yleisön kyyneliin. Lavalla myös miimikkko Nicoletta. (Kuva: Tamara Mahomedova)
Viime kesän GEN-konferenssi järjestettiin Tanskassa Ananda Gaorin yhteisössä. Konferenssin ylivoimaisesti vaikuttavimmaksi kokemukseksi nousi tarinankertoja Dougald Hinen puheenvuoro torstaipäivän avausseremoniassa. Olin ennakkoon päättänyt, että aamupäivän huilaisin itseäni huoltaen, mutta toisin kävi. Hinen väkevän tarinan johdattelemana päädyin puhepiiriin. Dougald Hine vahvisti ymmärrystäni tarinallisuuden tärkeydestä. Kertomuksemme virtaa. Se, mitä kerron, on minulle totta nyt. Huomenna kerron uutta tarinaa. Se, joka väittää tarinaansa totuudeksi, valehtelee. Myös itselleen. Aina.
Ananda Gaorin GEN-kokoontuminen huipentui täydenkuun seremoniaan. (Kuva: Aleksander MacKenzie)
Nyt olen tyytyväinen, että osasin ottaa vastaan Ellikan lahjan. En tyrkyttänyt arvottomia seteleitäni arvokkaan lahjan vastineeksi. Kenties kaikki on sattumaa, mutta se ei poista haltioitumisen tunnetta, joka voi muuttaa elämän suunnan. Se on todellista.
*Otsikon lainaus viittaa Väinö Linnan “Tuntematon sotilas” -romaanin repliikkiin, jossa alikersantti Mäkilä viime sanoikseen toteaa hevoselleen: “Älä pelkää! Mennähän rauhas. Ei s’oo ihmises. S’oon suuremmas käres.” Lausahdus on jäänyt elämään kansan suussa muodossa “S’oon korkeemmas käres” mahdollisesti Edvin Laineen elokuvaversion vaikutuksesta.
Selma Kilpi Kirjoittaja omistautuu kokonaisvaltaiselle kestävyydelle Jämsänkosken Haaviston kylän Tärkkilässä ja kirjoittaa parhaillaan omistautujan käsikirjaa. Matka GEN-kokoontumiseen 2022 Tanskan Ananda Gaorissa toteutui Skey:n CLIPS-työryhmän EU:n Erasmus+ liikkuvuushankkeen turvin.
Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä. Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus.
Tämän tekstin kirjoittaminen tuntuu minusta tällä hetkellä vielä hyvin vaikealta. Kokemus on edelleen tuore, hyvin henkilökohtainen, intensiivisen transformoiva ja koskettava. Se kuitenkin on minun yhdeksän päivän kasvunmatkani 40-vuotiaasta ekokylästä Portugalin syrjäseudulta. Aika tuskin tekee matkastani vähemmän mullistavaa minulle, joten yritän jäsentää kokemaani pala palalta jaettavaan muotoon.
Aikani Tamerassa tarjosi minulle vastauksia monella eri tasolla jopa kysymyksiin, joita en olisi osannut esittää. Jo sinne mennessäni koin, että saatan olla kurkistamassa sellaisen kulttuurisen verhon taakse, minne en ole aikaisemmin kurkistanut. Näin koen myös käyneen, ja kun muutamme kulttuuria, jossa elämme, myös me muutumme. Matka sysäsi minua siis eteenpäin henkilökohtaisella muutoksenpolulla, joka toivottavasti vie kohti rauhanomaisempaa kestävää yhteiseloa ihmisten ja muiden elollisten kesken.
Tameran aluetta koristivat monet taideteokset, ja alueella oli useita poliittisia ja syvällisiä mietelauseita.
Tamera kutsuu itseään rauhan tutkimuskeskukseksi ja sen ohjaavana kysymyksenä on ollut jo 40 vuotta: Kuinka ihmiset voisivat jälleen elää eheänä yhteisönä? Tämä lienee yhdistävä kysymys monille ekokylissä asumisesta haaveileville ihmisille, ja siksi voikin olla mielenkiintoista tietää, mitä he ovat oppineet matkansa varrella.
Tapahtuma, johon osallistuin, oli johdantokurssi Tameran toimintaan, erityispainotuksena rakkaus ja seksuaalisuus. Viikon aikana tutustuimme Tameran 156ha:n alueeseen, sen historiaan, ekologiaan, lasten kasvatukseen, sosiaaliseen kulttuuriin ja ”rakkauskouluun”. Saimme kuulla paljon henkilökohtaisia tarinoita yhteisön asukkaiden elämästä, ihmissuhteista ja henkisestä ulottuvuudesta heidän luontosuhteessaan sekä globaalista rauhantyöstä, jota he tekevät. Pääsimme osallistumaan viikoittaisiin rituaaleihin kuten sunnuntain Matineaan, Poliittiseen Ashramiin ja Voiman Kehään ”Ring of Power”. Kuulimme paljon forum-työskentelystä, joka on yksi tärkeimpiä sosiaalisia työkaluja yhteisössä, joskaan emme päässeet viikon aikana kokemaan sitä käytännössä. Saimme kuvan yhteisön tämänhetkisistä kipukohdista ja toisaalta tulevaisuuden visioista ja suunnitelmista.
Tameraan oli rakennettu kivikehä hiljentymisen paikaksi. Kivikehällä kokoonnutaan joka maanantaiaamu tervehtimään aurinkoa ja tekemään rauhan meditaatiota. Inspiraatio kivikehän rakentamiseen on tullut alkukantaisista rauhan kulttuureista, joissa vastaavia rakennelmia on tehty jo tuhansia vuosia sitten.
Tameran yhteisön sosiaalisen kulttuurin ytimessä oli läpinäkyvyys ja tunteiden totuudellinen ilmaiseminen ja tunnustaminen. Heidän lähestymistapansa inhimilliseen ihmiskulttuuriin oli kultivoida rakkauden tunteita ja purkaa kulttuurisia ristiriitoja määrittelemällä uudelleen, mitä rakkaus oikeastaan on puhtaimmillaan. (Tämä on minun määritelmäni heidän toiminnastaan, ja joudun ottamaan aika monta syvää hengitystä tätä kirjoittaessani…) Voimmeko rakentaa rauhankulttuurin maan päälle, jos pystymme vapauttamaan rakkauden sen vapaata virtausta rajoittavista kulttuurisista kahleista?
Entä jos rakkaus onkin jotain suurempaa, kuin mitä meille on opetettu? Entä jos seksuaalisuutemme onkin suorassa yhteydessä elämänvoimamme ja luomisvoimamme kanssa? Voimmeko luoda kauniimpaa tulevaisuutta, jos emme valjasta tätä voimaa käyttöömme? Ja toisaalta, kuinka paljon väkivaltaa, sortoa ja alistamista kytkeytyy seksuaalisuuden varjoon nykymaailmassa – onko rauhan kulttuurin rakentaminen mahdollista, jos meillä ei ole kokemusta siitä, mitä on terve, eheyttävä ja turvallinen seksuaalisuus?
Poliittista taidetta.
Otin heidän ajatuksensa vastaan uteliaasti, kuin tutkimusmatkalainen. Enhän usko, että kukaan minun ulkopuoleltani voi lopulta vastata näin henkilökohtaisiin ja intiimeihin kysymyksiin minun puolestani. Ulkopuoliset tahot voivat korkeintaan nytkäyttää huomiotani johonkin suuntaan ja on itsestäni kiinni, minne haluan kulkea ja kuinka nopeasti.
Halusin mennä Tameraan, koska en itse osannut vastata kysymykseen, mitä tekemistä rakkaudella ja seksuaalisuudella on rauhan rakentamisen ja konfliktien ratkaisemisen kanssa. Koin, että kysymys oli mielenkiintoinen, ja he tuntuivat olevan vakuuttuneita lähestymistavastaan. Sain vastaukseni, joka todella pyrki rakentamaan rauhan kulttuuria purkamalla jännitteitä yksilöiden sisimmästä käsin. Tämä oli kuitenkin vain yksi tapa, jolla yhteisö edisti rauhan luomista. Heillä oli myös yhteistyötä monille konfliktialueilla mm. Columbiassa, ja minun ollessani Tamerassa moni pioneeri fasilitaattori oli Brasiliassa tukemassa alkuperäiskansojen taistelua oikeudesta heidän elinympäristöönsä. Tamera oli toiminut myös rauhanneuvottelujen alustana mm. Kamerunin sisällissodan eri osapuolten välillä.
Muistopaikka Columbian rauhantyössä murhatuiksi tulleille rauhanaktivisteille. Alueella oli rauhanlaattoja myös mm. Rojavalle.
Tameralan kyläläisten kulttuurissa läpinäkyvyys omista tunneprosesseista tuntui olevan yksi tärkeimmistä kulmakivistä yhteisön ja rauhan rakentamisen kannalta. Herkkien ja haavoittuvien puolien jakaminen synnytti syvää luottamusta ja aitoja ihmissuhteita. Monet opettajistamme olivat asuneet paikassa jo kymmeniä vuosia, ja asukkaiden sitoutuminen yhteisön elämään ja sen kehittämiseen oli vahva (ainakin omien rajallisten havaintojeni osalta). Uskon, että hyväksyvä ilmapiiri, joka paikassa vallitsi, vaikutti vahvasti ihmisten syvään sitoutumisasteeseen projektin kehittämisessä.
He puhuvat ”rakkauskoulusta”, jolla ei kuitenkaan tarkoiteta mitään ennalta määritettyä ohjelmaa, vaan ennemminkin polkua, jonka kukin kulkee kohti oman sydämensä totuutta. He pitävät viikoittain yllä tilaa, jossa yhteisön asukkaat voivat tulla käsittelemään tunneprosessejaan toistensa tukemina. He järjestivät rituaaleja ja tiloja, jotka tukevat ihmisiä siirtymissä elämäntilanteista seuraaviin juhlistaen kuukautisten alkua nuoren toivomalla tavalla tai kääntymällä vanhempien naisten puoleen siirtymässä kohti vaihdevuosia. Yhteisön ytimessä tuntui olevan läsnäolo elämänkierrollisille prosesseille, ja jopa lapsen hankintaan saatettiin hakea yhteisön laajempaa tukea.
Pähkinäpensaskuja toistaiseksi kuivuneen tekojärven rannalla
Rauhan kulttuurin kehittäminen tuntui olleen aina yksi tärkeimmistä pilareista Tameran historiassa, mutta myös ekologiaa ja rauhaa muiden elämänmuotojen kanssa harjoitettiin. Oli hienoa todistaa permakulttuurista suunnittelua isossa mittakaavassa ja nähdä, miten maaperää oli saatu elävöitettyä paljon vuosikymmenten aikana. Monikerroksiset metsäpuutarhakujat olivat uskomattoman kauniita ympäristöjä.
Hedelmäpuita ja yrttejä kerroksellisessa viljelyssä.
Miten kokemukseni ja oppini Tamerasta auttaa minun tukemaan yhteisöjä kohti kukoistusta? Koen, että tärkein oppi, jota voin jo välittömästi tuoda Tamerasta SKEY:n verkostoille ja Keuruun ekokylään on eräänlainen visio rauhanomaisuuteen pyrkivän kulttuurin rakennuspalikoista. Olen matkallani saanut nähdä ja kokea asioita, joista olen unelmoinut jo vuosia. He olivat jo luoneet sellaisen maailman rakenteita, mitä minäkin haluan olla luomassa. Omien unelmien havainnoiminen käytännön tasolla tuo unelmat lähemmäksi, voimauttaa kulkemaan yhä voimakkaammin niitä kohti.
Sain matkallani myös kokemuksen siitä, miltä tuntuu kun sydän on niin täynnä rakkautta, että se virtaa yli. Tällainen kokemus kannustaa luomaan tiloja, joissa ihmisten on mahdollista tuoda esiin omaa autenttisuuttaan hyväksyvässä ilmapiirissä. Mitä enemmän tunnemme rakkautta, sitä enemmän olemme kykeneviä tekemään rakkaudentekoja? Ylitsevuotavasta sydämestä he opettivat meille myös yhteislaulun, joten tuskin olen ainoa, joka Tamerassa on vastaavaa kokenut.
Matka tunteiden, läpinäkyvyyden ja totuudellisen kommunikaation äärellä tulee jatkumaan. Se ei ole kaikilta osin helppoa, koska uudenlaisten lähestymistapojen integroiminen elämän syvästi ravistelee vanhaa ja totuttua. Mutta muutos lienee juuri se asia, mitä tässä ajassa tarvitsemme. Kulttuurinen muutos lienee ainoa tie pois kestämättömästä ja väkivaltaisesta kulttuurista, ja kulttuuria ei voi muuttaa muuttamatta yksilöä ja sen suhdetta kulttuuriin.
Kiitos tameralaisille siitä rauhantyöstä, parantavista biotoopeista, joita he luovat pitkäjänteisellä rohkealla tutkimuksellaan ihmisten ja koko elonkehän parista. Moniulotteinen, syvä, henkinen, autenttinen, rohkea, rakastava, hyväksyvä, määrätietoinen, luova – on kokemukseni Tamerasta.
Maa tärisee jalkojeni alla ja minusta tuntuu, että unelmat tulevat lähemmäksi. Kiitos. Rakkaudella Suvi
Minä kiviympyrällä integroimassa kaikkea koettua.
PS. Erinäisistä syistä minulla ei ollut aikaa matkustaa maateitse, joten kompensoin lentojani laitamalla tammenterhoja ja pähkinäpensaan pähkinöitä talvikäsittelyyn ennen lähtöäni, osallistumalla ikimetsien suojeluun, tukemalla Tameran puunistutus-tiimiä ja satuinpa vielä osallistumaan Extatic Forestry – suuren metsäpuutarhan istutustalkoojuhliin Portugalissa ollessani, mutta se on toinen tarina se 😉
Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä. Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus.
Tulen kirjoittamaan mahdollisesti useamman reissukertomuksen eri aihealueista liittyen ekokyliin, yhteisöjen rakentamiseen, sosiaaliseen kestävyyteen ja ilmastonmuutokseen varautumisesta.
Matkustin marraskuussa 2022 kolme viikkoa lähinnä Portugalissa useissa eri eko-projekteissa ja vaihtoehtokeskittymissä. Sain toteuttaa matkani Tameran ekokylään EU:n Erasmus+ liikkuvuuden avulla SKEY:n kautta. Menomatkalla pysähdyin Lontooseen tapaamaan permakulttuurimentoriani ja sosiokratian taitajaa Les Moorea. Hänen kanssaan syvennyimme aiheisiin, kuinka permakulttuuria voidaan hyödyntää konfliktien ratkaisussa, ja toisaalta hän mentoroi minua sosiokratian tuomisessa käytäntöön ja sain tutustua useisiin sosiokraattisiin ja permakulttuurisiin projekteihin Lontoossa. Ohjaavana kysymyksenä Lontoon matkallani oli permakulttuuristen työkalujen hyödyntäminen konfliktien ratkaisussa ja ennaltaehkäisyssä.
Kirjoittaja Lontoossa ikiaikaisen tammen juurella.
Mielenkiintoisin työkalu, jonka käyttöä opin Lontoossa ollessani oli ”Muutosteoria” / Theory of change. Teorian ytimessä on tarkoitus määrittää, minkälaisen vaikutuksen toimiva yhteisö tai ryhmä haluaa saada aikaan. Vaikutuksen olisi hyvä olla mahdollisimman konkreettinen ja mitattava, jotta tavoitteen saavuttamista on mahdollista seurata tai voidaan todistaa onko se saavutettu. Kun muutos, jonka ryhmä haluaa saada aikaiseksi on pystytty määrittämään mahdollisimman tarkasti, voidaan luoda prosessi ja määrittää askeleet, millaisten välietappien kautta tavoitteeseen voidaan päästä.
Muutosteoria kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin perinteiseltä projektityökalulta, mutta itse koen, että fokuksen siirtäminen abstrakteista tavoitteista tai unelmakuvista todella vaikuttavuuteen on pieni mutta merkittävä muutos, jos halutaan saada aikaan tuloksia. Toivon, että voimme soveltaa tätä työkalua SKEY:n toiminnassa tulevaisuudessa, ja tulen harjoittelemaan työkalun käyttöä myös henkilökohtaisessa elämässäni.
Theory of Change & sosiokratian piirit.
Keskustelimme Mooren kanssa paljon sosiokratiasta ja kerroin, minkälaisissa organisaatioissa olen tällä hetkellä aktiivinen ja mikä on sosiokratiaosaamisen tila oman havaintoni mukaan Suomen ekokyläverkostossa. Itselläni on taustalla kokemusta vain Sosiokratia 3.0 -työkaluista, ja hän on opiskellut perinteisempää sosiokratiaa. Hän korosti, että tärkeimpiä organisaation yksiköitä ovat ”Päämäärä piirit” (Aim circles), jotka ohjaavat itse omaa toimintaansa kohti asetettuja tavoitteita ja jotka ovat voineet toteuttaa oman muutosteoriansa ja määritellä minkälaisen vaikutuksen piiri haluaa saavuttaa. Näitä piirejä voi olla useita samassa organisaatiossa ja ne yhdessä luovat kokonaisuuden, joka itseohjautuvasti mutta yhdessä kuljettaa organisaatiota kohti sen jaettua visiota. Parhaimmillaan toimiessaan jokaisella piirillä on kolme henkilöä valittuna rooleihin, jotka kannattelevat piirin toimintaa: 1) Fasilitaattori – vastaa kokouksen sujumisesta ja fasilitoinnista 2) Lokikirjan pitäjä – pitää kirjaa siitä, mitä on tapahtunut sekä seuraa tehtyjä päätöksiä ja niiden toteutumista. (Muistuttaa tarvittaessa muita siitä, mitä on jo sovittu.) Pitää huolta ajankäytöstä kokoontumisissa 3) Toiminnallinen johtaja – vastaa siitä, että asiat menevät eteenpäin kokousten välissä. –> Nämä kolme roolia toimivat toisiaan täydentävänä tiiminä ja voivat pitää metakokouksia ennen isompia piirien kokouksia ja pitävät toisiaan ajan tasalla huomioitavista asioista. Viikonlopun aikana käsittelimme montaa muutakin asiaa, mutta nämä kaksi esittelemääni asiaa tuntuivat kaikkein konkreettisimmilta ja välittömästi hyötykäyttöön otettavilta asioilta, jotka olisi aika suoraan tuotavissa myös osaksi SKEY:n toimintaa.
Les Moore, permakulttuurimentori ja sosiokratiaan opastaja.
Tutustuin Lontoossa ollessani Mooren suosituksesta kirjaan We the people Consenting to a Deeper Democracy – John Buck. Siinä on kuvattu todella selkokielisesti paljon erilaisia sosiokraattisia prosesseja ja uskon, että siitä voi saada paljon oppia prosesseissa kohti sosiokraattista organisaatiomallia eri yhteyksissä. Les Moore on luvannut olla mentoroivana tukena myös etäältä, jos tarvitsemme apua sosiokratiaan siirtymisessä. Hänellä on myös suora yhteys John Buckiin, joten etappini Lontoossa jälkeen olen kokenut, että maailma on paljon lähempänä ja me emme olekaan niin yksin prosessiemme kanssa kuin toisinaan on tuntunut.
Suositukseksi sain myös tutustua sivustoon Sociocrary for all. Siellä pitäisi olla myös ilmaisia valmennuksia kohti sosiokraattista organisaatiota! https://www.sociocracyforall.org/
Tästä on hyvä jatkaa syventymistä sosiaalisesti kestävien rakenteiden rakentamiseen niin SKEY:ssä kuin ekokyläarjessakin. Rakkaudella Suvi
Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä. Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus.
Istun metsäisellä niittylaitumella vanhan puun juurella, selkä runkoa vasten leväten, nuokkuen, aamun herätessä Juran kukkuloiden takaa. Laaksosta nouseva usva täyttää näkökenttäni ääriään myöten rinteillä laiduntavien lehmien kellojen verkkaisen runsaassa kilkkeessä. Aamuhämärässä tänne kulkiessani kysymykseni muotoutui selkeäksi: Minne nyt? Ja miten?
Loppukesän olin kokenut tyhjyyttä, jota oli vaikea hyväksyä. Kuin olisin tyhjiössä, jossa ei ole näkymää minnekään, ei häivähdystäkään polusta jonka tunsin omakseni. Nyt olen päätynyt kauaksi kotimetsistä kuitenkin jokseenkin kotoisan oloiseen maisemaan pyytämään vastausta luonnolta, hiljentymään oman sisäisen luontoni viisauden äärelle.
Usva täyttää sakeana maiseman, hälvenee auringonsäteiden tieltä, täyttää taas kaiken, hälvenee. Verkkaisesti, hengittäen, lehmänkellojen säestyksellä. Ja aamun edetessä sisimpäni sanoittaa vastauksen: kuuntele kehon johdatusta, hiljenny päivittäin sisäisen ja ulkoisen luonnon äärellä. Usva hälvenee aikanaan, tiedän kyllä suuntani, vaikken polkuani nyt näe. Hälvenevän sumun takaa erottuu yhteisökylä ja kestävä, omavaraisempi elämäntapa, yhdessä kestävämmän tulevaisuuden luominen. Hoitajuus ja parantajuus, äänimaisemointi ja luova työ, mutta myös laajempi syväekologinen työ, Joanna Macyn jalanjäljissä. Nämä ovat jo olleet pitkään, näiden haaveiden todeksi luomiseen en vain ole löytänyt askelia. Ja silti, usva kehottaa jatkamaan kulkua, vaikka en eteeni näe. Jokainen askel on oikea ja jokainen askel on kohti.
Yrttiteetä ja vuoria
Päädyin yllättäen ja viikon varoajalla lähtemään SKEY:n kautta elokuussa 2022 Movetia – Erasmus+ rahoitteiselle Vocation in Movement -kurssille Sveitsin Juran kantoniin. En tiennyt tarkkaan mihin olin osallistumassa, mutta kehollisuus, jooga, luonto ja kutsumus oli mainittu ja kustannukset edulliset, joten tarvitsiko sitä sen enempää tietääkään!
Saapuessani La Maison de Pailleen, kauniiseen, joskin osin remontin keskellä olevaan olkipaalutaloon, joka toimisi kurssipaikkanamme, oli helle koetellut aluetta jo useita viikkoja. Alkukurssin kuumat päivät kuivahtavien niittyrinteiden ja metsäisten laidunmaiden keskellä vaihtuivat onneksi sadetta ja ukkosta tuoviin pilviin (joskin kerran myös kämmenen kokoisiin rakeisiin!), viileämpiin sumuisiin aamuihin ja öisiin pisaroiden ropinoihin kattoikkunoissa.
Sveitsiläisen Association Les Coccinellesin järjestämän puolitoistaviikkoisen kurssin tarkoitus oli tutkia ja syventää yhteyttä omaan kutsumukseen ja elämänsuuntaan erilaisin harjoituksin yksin, pareittain ja ryhmässä, kehollisuuden ja liikkeen sekä luontoyhteyden kautta. Kurssi oli rakennettu U:n muotoiseksi prosessiksi, jossa alun ryhmä- ja paripainotteisista harjoituksista sukellettiin hiljalleen kohti syvempää itsetuntemusta ja luonnon viestien äärelle hiljentävää Nature Questia, sieltä takaisin avautuen kohti yhteisöä ja oman sisäisen timantin, kutsumuksen jakamista ja luomista todellisuudeksi.
La Maison de Paillen sali
Yhteinen matkamme oli koostettu mm. aamujoogasta, aamupäivän sydänpiireistä, oppimismandaloista, elämänkartoista, omaa kutsumusta kartoittavista kirjoitus- ja keskusteluharjoituksista, autenttisesta liikkeestä, tanssista, akrojoogasta, muutamasta pitkästä päivästä luonnossa, osallistujien omasta tarjonnasta ja vapaamuotoisemmasta iltaohjelmasta mm. hieronnan, laulupiirin ja kontakti-impron parissa, sekä yhdessä laulaen aloitetuista ruokailuista. Kurssin ruokatarjonnan oli ihana Maé-kokkimme tarkoin suunnitellut puhdistavaksi kasvispainotteiseksi dieetiksi, jonka raaka-aineet olivat lähes täysin lähi- ja luomutuotantoa.
Jokainen auttoi myös vuorollaan keittiössä ja tilojen siivouksessa. Päivät olivat siis täysiä ja omaa aikaa oli vähän. Noin kolmenkymmenen hengen porukkamme koostui suomalaisista, sveitsiläisistä, saksalaisista ja italialaisista osallistujista sekä fasilitoijista ja heidän perheenjäsenistään. Joukossamme vilisti siis päivittäin myös neljä pientä lastakin jakamassa omaa elämänenergiaansa ja valoaan. Ja sattuipa loppukurssista paikalle myös satunnainen pyörämatkaaja, joka osallistui loppupäiviemme ajan kehoharjoituksiin ja iltanuotiolle kanssamme. Pimeässä tulen äärellä pelasimme koko pienen yhteisömme kesken ihmissusi -peliä, ihailimme tähtiä, lauloimme ja nautimme tulitaiteesta.
Porukka oli siis monenkirjava, avoin ja virtaava, silti fokusoituen hyvin itse kurssiin ja meidän osallistujien yhteiseen matkaan. Tällaiselle introvertille yksinpärjääjälle, mutta yhteisökylästä haaveilevalle puolitoista viikkoa yhteismajoituksessa parinkymmenen muun kanssa ja intensiivisen ohjelman parissa oli samalla sekä virkistävää että väsyttävää. Vaikka fyysistä yksinoloa oli aika vähän, oli henkisesti kuitenkin tilaa olla sellainen kuin on. Koin itse elävöittävänä lahjana sen, että puolentoista viikon ajan olimme lämminhenkinen yhteisö, osa hetkellistä monimuotoista yhdessä elävää perhettä. Jokainen yksilö oman polkunsa kanssa juuri oikeassa kohdassa, vaikkei siltä tuntuisikaan.
Oma kutsumukseni oli vahvana syvällä vaikkakin usvan peitossa. Kutsumukseen liittyvät harjoitukset eivät sikäli tuoneet esille mitään uutta, vain vahvistivat sitä minkä tiesin jo oikeaksi. Suurinta antia itselleni olikin luonto ja sen viisaus, yhdessä olo, yhdessä luominen ja leikki, keholliset harjoitukset ja uudet, kansainväliset ystävyydet. Ja erityisesti innostuin akrojoogan mahdollistamasta luottamuksen tutkimisesta kehollisesti!
Suosittelen lämpimästi sekä vastaavia nuorisovaihtoja että Sveitsin kauniita maalaismaisemia! <3
Zaida Vaittinen
Aamun usvan jälkeisessä raikkaassa ilmassa on ihana venytellä
SKEY on aktiivisesti kumppanina eri GEN Europe -verkoston jäsenten rinnalla näillä EU-rahoitteisilla kurssimatkoilla. Osa kursseista on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, ja osa kaiken ikäisille yli 18 -vuotiaille. Jos haluat pysyä kuulolla mahdollisuuksista päästä maailmalle, tilaa SKEY:n uutiskirje laittamalla pyyntö osoitteeseen skey.pj@gmail.com !
Sveitsin Länsi-osaan La Maison de Paille -ekokylään kokoontui noin 25 nuorta kehonsa äärelle löytämään omaa elämäntehtäväänsä.
Halusin lähteä Sveitsiin nuorten vaihtoon löytämään syvempää yhteyttä kehooni, selkeyttämään ja istumaan elämäntehtäväni äärelle, sekä tutustumaan uusiin ihmisiin ja Sveitsin maaperään.
Viikon aikana työskentelimme paljon oman elämäntehtävämme parissa ja teimme sen selkeyttämistä edistäviä harjoituksia sekä yksilöinä, ryhmissä, että toistemme kanssa. Toistemme tuella lähdimme rohkeasti tonkimaan unelmiamme ja mahdollisuuksia itsemme sisältä sekä löytämään reittejä miten pääsemme kukin käytännön tasolla sinne minne haluamme. Erityistä oli se, että yleensä kysymyksiin kuten “Mitä todella haluat elämältäsi?” ei tule asettumaan arjen keskellä kuin minuuteiksi, tai max. tunniksi, jolloin vastaus voi jäädä hyvinkin epämääräiseksi. Kurssilla oli useita harjoituksia useiden päivien ajan saman asian äärellä joka mahdollisti oman selkeän vision vastaanottamisen, sitoutumisen omaan visioon ja polulla selkeiden seuraavien askeleiden ottamiseen.
Kehon parissa olevat erilaiset harjoitukset olivat helppoja, mutta tehokkaita. Ohjelmaan kuului päivittäin joogaa, tanssia ja eri asioiden kehollistamis -harjoituksia. Kehon äärellä 10 päivää on jo varsin uudistavaa! Tunnelma ekokylässä alkujännitysten lasketessa muodostui hyvin turvalliseksi, rennoksi, iloiseksi ja vapaaksi.
Sain reissulta sen mitä halusinkin ja palasin Suomeen tuntien parempaa, ymmärtäväisempää ja hyväksyvää yhteyttä kehooni, itseeni ja tulevaisuuteeni. Rikkaudeksi koin myös hyvien yhteyksien rakentumisen muihin osallistujiin ympäri Eurooppaa, joka mahdollisti uusia näkökulmia ja hyviä verkostoja samanhenkisten nuorten parissa. Uskon tapaavani kurssin muita osallistujia vielä tulevaisuudessakin.
Suosittelen nuorten vaihtoja kaikille kiinnostuneille! Vaihdot voivat olla hyvinkin erilaisia omiin ennakkoluuloihin verrattuna! Osallistujat luovat yhdessä isoimman osan kurssin kokemuksesta. Yhteenkuuluvuuden tunne, verkostoituminen, uusien asioiden oppiminen ja oma kehitys kypsyyteen voivat tulla korvaamattomaksi.
Jasper Keus
SKEY on aktiivisesti kumppanina eri GEN Europe -verkoston jäsenten rinnalla näillä EU-rahoitteisilla kurssimatkoilla. Osa kursseista on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, ja osa kaikenikäisille yli 18 -vuotiaille. Jos haluat pysyä kuulolla mahdollisuuksista päästä maailmalle, tilaa SKEY:n uutiskirje laittamalla pyyntö osoitteeseen skey.pj@gmail.com !
Osallistuin SKEY:n edustajana Global Ecovillage Network Europen (https://gen-europe.org) yleiskokoukseen 4.-5.7. sekä ekokylien kokoontumiseen 7.-10.7. Ananda Gaorii -yhteisössä Tanskassa (https://www.anandagaorii.dk) . Olin otettu saadessani edustaa SKEY:tä, vaikka en ole ollut aktiivisesti toiminnassa mukana muuten kuin osana nuorisovaihtoa vuosia sitten. Halusin osallistua tapahtumaan useasta syystä; saadakseni vinkkejä ajankohtaiseen oman yhteisön perustamiseen, tavatakseni ystäviä tammikuiselta Ecovillage Design Education -kurssilta (https://www.edeglarisegg.info) sekä vihdoin tutustuakseni paremmin kansainväliseen ekokyläverkostoon, jonka kokoontumisia ei ole korona-aikaan järjestetty.
Saavuin aikaisin aamulla bussilla keskelle peltoa, jonka varrella unikot kukkivat punaisina. Ensimmäinen päivä alkoi kysymyksillä, kuinka GEN Europe voisi paremmin palvella jäsenyhteisöjä sekä yhteiskuntaa. Yhdistyksen viime vuoden toimintaa esiteltiin, ja kuulin mitä kaikkia upeita hankkeita, tukea ja koulutusta järjestetään (https://gen-europe.org/what-we-do/projects/). Erityisesti he toivoivat kuulevansa enemmän mitä jäsenyhteisössä on meneillään, jotta tietoa voi myös jakaa eteenpäin. Toisena päivänä kävimme viralliset prosessit läpi valiten uuden neuvoston, johon muutama ystäväkin pääsi mukaan.
Kuva: GEN Europen henkilöstö ja uusi neuvosto.
Tutustuin Ruotsin, Tanskan ja Viron National Networks -edustajiin, jotka iloitsivat Suomen edustajan olevan paikalla, ja sain kutsuja paikallisiin ekokyliin, joissa jo haaveilen pian vierailevani. GEN Ukraine esitteli Green Road -projektiaan (https://genukraine.com.ua/index.php/en/gen-ukraine/green-road-of-ecovillages), jossa sodan alkamisen jälkeen ukrainalaiset ekokylät ovat välittömästi aktivoituneet vastaanottamaan pakolaisia. He myös pyysivät uuden talvimajoituspaikan rakennukseen apua niin rahallisesti kuin myös paikan päällä, ja verkostosta moni heti ilmoittautui mukaan (lisätieto liitteessä).
Itse kokoontuminen alkoi hyvällä muistutuksella: ”If it’s not fun, it’s not sustainable”. Työpajamahdollisuuksia oli valtavasti ja päädyin Teodoran Radulescun (http://teodoraradulescu.com) Transforming Climate Dialogue -kurssille, jossa kehollisesti ryhmämuodostelmien kautta tutkittiin ilmastokriisiä ja tulevaisuutta. Innostuin metodista niin että haluan heti tuoda sen omiinkin työpajoihin. Anne-Chloé Destremaun (https://www.annechloedestremau.org) Archiarchal Woman käsitteli patriarkaattia Possibility Management -kontekstista (https://possibilitymanagement.org), jonka parissa itsekin tarjoan kursseja (https://ronja.tammenpaa.com/possibilitator). Se herätti hyviä kysymyksiä, kuten kuinka monessa hierarkisessa ryhmässä itse yhä toimin. Patriarkaatti perustuu materiaaliselle arvolle, kun taas sitä seuraava kulttuuri ei-materiaaliselle. Työpajan lopussa harjoittelimme tietoisella raivolla itse luodun arvon sanoittamista.
Kuva: Possibility Management -tiimi, jossa minä toinen vasemmalta.
Robert Hallin ja Viviane Straubin yhteiskunnallista romahdusta käsittelevässä työpajassa ensimmäistä kertaa teema kosketti minua tunnetasolla. Tajusin että haluuni rakentaa kokonaisvaltaisesti kestävä yhteisö kuuluu myös mahdollisuus luoda turvallinen tila oppia uudenlaisessa kulttuurissa elämistä myös erinäisten tulevien kriisien edessä pakeneville. Ekokylät näyttäytyvätkin avainroolissa tulevaisuuden kestävän elämäntavan taitojen jakajina. Dougald Hine (https://dougald.nu) piti keskustelun aiheesta Regrowing a Living Culture esittäen oleellisen kysymyksen siitä, mikä jää elämään sinun jälkeesi. Mikä on ollut elämisen arvoista kun kukaan ei enää muista sinua? Hän ylisti tapaamisia, joissa ihmiset kokoontuvat ilman että joku maksaa siitä, kuten markkinataloudessa, tai käskee, kuten politiikassa, vaan sen takia että asia on kollektiivisesti tärkeä. Myös hän näki kriisit aikuistumisriitteinä, sillä kuvittelemattomat tulevaisuudet eivät ole mahdollisia ilman muutosta.
Työpajojen lisäksi tärkeitä olivat kohtaamiset niiden välillä, tanssimiset, laulut ja halaukset. Koin saavani niin paljon uusia tiedon, kokemusten ja kontaktien siemeniä, että kaikkea on vaikea laittaa sanoiksi, ja vasta jälkikäteen näen mitkä ovat lähteneet versomaan. Ylipäänsä kokoontuminen herätti innostuksen ja uskon omien haaveiden merkittävyydestä ja muistutti, että on olemassa valtava tukiverkosto, joka on valmis auttamaan kunhan vain ottaa yhteyttä. Ekokyläliike tuntuu kantavalta voimalta, jossa varaudutaan tulevaisuuteen perustuen yhteistyölle, niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin.
Kuva: Viimeisen illan piiri auringonlaskua vasten.
– Ronja Tammenpää Kirjoittaja on taiteilija-tuottaja-mahdollistaja, joka on parhaillaan rakentamassa kestävää yhteisöä Uudellamaalla. Ota yhteyttä ronja.tammenpaa@gmail.com!
SKEY on ollut menneenä syksynä (2021) mukana Pertunmaalla järjestetyssä minitalo-asumiskokeilussa tarjoamalla yhteisövalmennusta asumiskokeilun asukkaille. Asumiskokeilu oli osa Leader-rahoitettua Citymaalaisten ja Pertunmaan yhteistyöhanketta jossa SKEY:llä oli kunnia toimia yhteisöllisyyden asiantuntijatahona. Hankkeen CLIPS-yhteisövalmentajien tiimin muodostivat Meri Lähteenoksa, Suvi Tiihonen ja Pauliina Helle.
Kolmiosainen valmennuskokonaisuus tarjosi katsauksen yhteisöjen sosiaalisen kestävyyden eri tasoihin. Valmennusten rakenteen pohjana toimi CLIPS-yhteisökypsyttelyn malli toimivien yhteisöjen eri tasoista sekä valmentajien omat kokemukset ja asiantuntijuus.
Jos CLIPS-malli ei ole sinulle vielä tuttu kannattaa tutustua CLIPS-oppaaseen, joka on ilmaiseksi ladattavissa tästä osoitteesta: https://www.clips-suomi.fi/clips-opas/ Opas tarjoaa paljon tietoa siitä, kuinka sosiaalista kestävyyttä voidaan vahvistaa ja tukea kestävyyteen tähtäävissä yhteisöaloitteissa.
Valmennukset toteutettiin verkossa ja ne järjestettiin akvaario-mallisena, eli niitä pääsi seuraamaan myös kokeilun ulkopuoliset osanottajat. Valmennusten välissä asumiskokeilijoille annettiin kotitehtäviä ja heitä tuettiin myös henkilökohtaisten sparraus-puheluiden avulla.
Liikkeelle yhteisestä unelmasta Ensimmäisellä valmennuskerralla syvennyttiin CLIPS:in yksilö- sekä pyrkimys-tasoihin. Yksilötason osalta valmennuksessa käytiin läpi laaja kirjo menetelmiä ja työkaluja, joiden avulla yksilöiden erilaisuutta ja monimuotoisuutta voidaan tukea ja huomioida yhteisöissä. Tällaisia menetelmiä ovat mm. enneagrammit ja stressiprofiilien teko. Hyvinvoivat yksilöt ovat yhteisöjen peruspilari ja sen takia yksilöiden keskinäiseen tuntemiseen kannattaa panostaa!
Pyrkimys-taso tuli osaksi valmennusta fasilitoidun Dragon Dreaming unelma-piirin kautta. Unelmapiirin tarkoitus oli auttaa kokeilijoita tunnistamaan heitä yhdistävä unelma kokeilusta. Pykimys-tasoon kuuluu yhteisen vision sekä mission tiedostaminen ja tunnistaminen. Jokaisen perusteilla olevan yhteisön olisi hyödyllistä pystyä määrittämään ytimekkäästi millainen on se visio/unelma, jota kohti he ovat yhdessä kulkemassa ja millaisilla toimenpiteillä he aikovat sen saavuttaa.
Työkaluja yksilönä kehittymiseen ja sujuvaan yhteistyöhön Toisen valmennuksen aiheina olivat yhteisö- sekä rakenne-tasot. Yhteisötasossa pureuduttiin yhteisöllisyyden eri muotoihin ja sitä tukeviin työkaluihin. Esimerkkinä tällaisista menetelmistä käytettiin kaveriluotsausta, jonka avulla voidaan auttaa kaveria yhteisössä kääntämään haasteet tavoitteiksi ja konkreettisiksi teoiksi.
Rakenne-osiossa syvennyttiin yhteisöllisen päätöksenteon erilaisiin muotoihin ja siihen kuinka päätöksenteko voi olla sujuvaa ja mukavaa. Osiossa tarkasteltiin valtasuhteiden vaikutusta päätöksentekoon ja vertailtiin erilaisia päätöksenteon malleja. Lopuksi syvennyttiin sosiokraattiseen päätöksentekoon ja jännitteiden purkamiseen osana yhteisön kasvuprosessia.
Yhteisöllisyyden kirjavat tarinat Kolmannessa valmennuksessa yhteisöllisyyden kirjoa ja monimuotoisuutta tarkasteltiin valmentajien omakohtaisten kokemusten ja elämäntarinoiden kautta. Valmennuksessa haluttiin tuoda näkyväksi se, että erilaisiin elämäntilanteisiin voi sopia erilaiset yhteisöllisyyden muodot, eikä valmista tarvitse tulla kerrasta! Tarinoiden kautta tuotiin esille myös ekokylien suunnittelussa käytettyjä kestävyyden eri osa-alueita ja sitä, kuinka käsitys siitä mikä on todella kokonaisvaltaisesti kestävää kulttuuria voi muuttua matkan varrella.
Tämä kaikki on toivottavasti vasta alkusoittoa yhteisövalmennuksille ja SKEY:lle yhteisöasioiden asiantuntijana. Ekokyläverkostossa on paljon osaamista yhteisöllisyydestä ja kestävästä sosiaalisuudesta. Onkin toivottavaa, että se pääsee palvelemaan yhteisöllisyydestä kiinnostuneita toimijoita myös jatkossa!
Make Youth Work Green -seminaari oli Hallingelillen ekokylässä Tanskassa järjestetty seminaariviikko, jonne Skey lähetti kolme osallistujaa Suomesta. Hallingelillen ekokylä on erillisasunnoista koostuva maalaismiljöö, jossa toimii myös senioreille tarkoitettu rivitaloprojekti. Taloilla on laajat piha-alueet ja yhteisiä aterioita sekä tilaisuuksia järjestetään kylän keskiössä sijaitsevassa yhteisörakennuksessa, joka toimi myös meidän seminaarivieraiden tapahtumapaikkana. Vapaaehtoiset kyläläiset valmistivat meille useita herkullisia aterioita päivässä ja yhdessä suuren pöydän ääressä aterioiminen tuntui kuin laajennetulta perheaterialta. Useita eri kieliä sekaisin puhuvia ihmisiä, hymyjä ja kylläisiä vatsoja. Tunnelma eri Itämeren maista tulleiden vieraiden kesken oli lämminhenkinen heti ensi kohtaamisesta lähtien. Ensimmäinen sisäänastuminen yhteisörakennukseen tuntui kuin saapumiselta ystävän luo. Viikon ohjelma oli aamusta iltaan tiivis, mutta joka päivään oli ajateltu reilu tunti itsestä huolehtimiseen, jonka sai käyttää kuten halusi. Usein tuli jäätyä kiinni keskusteluihin, käytyä kävelyllä tai työskenneltyä projektisuunnitelmien parissa.
Ennen seminaariviikkoa ei ollut vielä tiedossa, että Erasmus+ oli muuta kuin vaihto-oppilasreissuja nuorille, mutta opimme, että Erasmus+ ohjelman kautta myös aikuiset pääsevät koulutuksiin, tapaamaan ja vaihtamaan ajatuksia, tietoja ja kokemuksia muitten kansalaisten kanssa. Make Youth Work Green seminaari lisäsi tietämystä Erasmus+ mahdollisuuksista entisestään.
BEN (Baltic Ecovillage Network) on osannut hyödyntää Erasmus+ rahoitusta monessa eri koulutusprojekteissa. BEN on järjestänyt lyhyitä seminaareja kuten tämä kyseinen Hallingelillessä, mutta myös pidempiä 1,5 v kestäneitä projekteja, joiden lopputuloksena on saatu esimerkiksi yhteisötyökaluja kuten CLIPS ja Bridgedale. Seminaarin aikana saimme runsaasti tietoa minkälaisia projekteja on mahdollista järjestää Erasmus+ ohjelman alla, minkälaisilla projekteilla on todennäköisempi mahdollisuus saada rahoitusta ja mitä hakemuksien pitää sisältää. Viiden päivän aikana työstimme projekti-ideoita, laadittiin suunnitelmia ja saimme niistä palautetta. Mikään projektisuunnitelma ei tullut viidessä päivässä valmiiksi, vaikka päivät olivat pitkät ja intensiiviset. Projektien suunnittelu jatkuu seminaarin jälkeen pienemmissä ryhmissä. Tämän lisäksi koko 35 hengen ryhmä kokoontuu kaksi kertaa zoomin kautta ennen kuin projektihakemukset lähetetään kunkin maan Erasmus+ vastaavalle, Suomessa Erasmus+ on opetushallituksen käsissä. Viikon ohjelmaan kuului myös osallistuminen BEN vuosikokoukseen, jossa edustimme SKEY:tä.
Vierailimme myös toisessa lähellä sijaitsevassa Munksøgårdin ekokylässä, joka on Hallingelilleä suurempi, sillä asukkaita on jopa 150 ja asunnot on sijoiteltu luhtitaloihin, jotka on jaettu ikäryhmittäin omiksi pihapiireikseen. Miljöö oli viehättävä pihapiireineen ja puutarhoineen. Mielessä vilahti ajatus mukavasta paikasta vanheta. Meille kylää esitellyt iäkäs tanskalaismies piti pilkkeen silmäkulmassaan juuri sellaisella mukavalla tavalla, joka kertoi hyvästä elämästä. Saimme Munksøgårdissa lounaan sekä päivällisen baskilaisen herrasmiehen keittiöpsykologian ja lattarirytmien saattelemana. Tapaamistamme kyläläisistä välittyi lämmin tahto kertoa paikasta ja sen hienouksista.
Viikon aikana Baltian alueen eri ekokylistä ja projekteista tulevat ihmiset kävivät hyvin läheisiksi ja inspiroituminen muiden projekteista sekä tavoista olla oli väistämätöntä. Yhteiset hetket olivat työntäneet meitä toisiamme kohti ja sen tunteen kokeminen on aina yhtä liikuttavaa. Miten paljon voi oppia itsestä, toisista, yhteisöistä ja hyvästä olemisesta yhden viikon aikana nk. tuttujen vieraiden ympäröimänä. Kiitos jokaisesta hetkestä, katseesta, hymystä, luottamuksesta ja hellästä opetuksesta. Kaikki energia kiertää ja tätä on suuri ilo laittaa eteenpäin.
Outi, Sara ja Teija
SKEY on aktiivisesti kumppanina eri GEN Europe -verkoston jäsenten rinnalla näillä EU-rahoitteisilla kurssimatkoilla. Osa kursseista on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, ja osa kaikenikäisille yli 18 -vuotiaille. Jos haluat pysyä kuulolla mahdollisuuksista päästä maailmalle, tilaa SKEY:n uutiskirje laittamalla pyyntö osoitteeseen skey.pj@gmail.com !
SKEY ja Elonkehä järjestivät yhdessä kirjoituskilpailun teemalla omavaraisuus ja terveys. Valitsimme kaksi voittajaa, sillä nämä molemmat olivat tasokkaita ja kiinnostavia tekstejä.
Toisessa käsitellään odottamattomalla tavalla terveyttä mikro-organismien ja ihmiskehon yhteistyön kautta, ja mielekkäästi kyseenalaistetaan hieman koko omavaraisuuden käsitettä. Toisessa pureudutaan perinteisemmin tulkitun omavaraisuuselämän mahdollisiin terveyshyötyihin, ja visioitiin hieman mahdollisuuksia parantaa terveydenhuollon järjestämistä yhteiskunnassamme.
SKEY:n raati nautti tekstien lukemisesta niin, että se jäi vielä kaipaamaan jatkoa tälle keskustelulle terveyden ja omavaraisuuden järjestämisestä yhteiskunnassa sekä omavaraisuuden määrittelystä – onko olemassa mahdollisuutta selviytyä itse eli onko ”oma”varaisuuden termi jopa harhaanjohtava? Entä mikä on yhteisöllisyyden ja yhteisöjen merkitys terveyttä mietittäessä? Entä mikä on tai voisi olla kaupunkien rooli omavaraisessa elämässä, kun nyt usein omavaraiselämä assosioidaan vahvasti pienen yhteisön maaseutueloksi?
Kuten hyvien tekstien kuuluukin, molemmat tekstit antoivat paljon kiinnostavaa ajateltavaa, ja näkisimme mielellämme niiden kirvoittavan vielä lisääkin keskustelua näistä tärkeistä aiheista!
Paljon onnea voittajille – Oona Leinovirtanen ja Hanna Keränen!
– Karoliina Manninen Kuva: Green Chameleon, Bristol, UK. Unsplash.
Mikrobien kuiskaus – Omavaraisuus ja terveys mikrobiaalisessa kehoyhteisössämme
Oona Leinovirtanen
Omavaraisuus ja terveys ovat kiinnostavalla, kehollisella tavalla suhteessa toisiinsa. Tässä tekstissä käsittelen omavaraista terveyttä monilajisen yhteisön olosuhteena. Terveys on monien tekijöiden yhteinen tilanne, ei pysyvä ominaisuus. Sisällämme asuu terveydestämme huolehtiva mikrobipumppu: systeemi, joka ylläpitää elintoimintojamme ja vaikuttaa siihen millaisia olemme, miten käyttäydymme ja mitä haluamme syödä. Ruokkimalla mikrobistoamme hyvin ja pyrkimällä järjestämään mikrobeillemme suotuisat elinolosuhteet voimme ennaltaehkäistä monia sairauksia ja terveysongelmia. Syöminen on suhde niin sisäiseen kuin ulkoiseen, mikrobeista ja itsestä välittämistä. Syömällä sekoitumme kaikkeen muuhun. Meissä syödään koko ajan, ei vain silloin kun koemme jauhavamme porkkanaa hampaillamme. Matka paksusuoleen on pitkä, ja siellä yhä jauhetaan.
Keho on monikko: olemme ihmisholobiontteja
Ihminen on totuttu ajattelemaan muista erillisenä itsenäisenä järjellisenä yksilönä. Mikrobitutkimuksen käsitykset kuitenkin ohjaavat vaihtamaan perspektiivin ihmisaivoista kehoon. Nykylääketieteessä ihmistä ei käsitetä itsenäisenä organismina vaan symbioottisessa suhteessa kehonsa sisältämiin mikrobeihin. Monisolulliset ”isännät” mikrobeineen ja suhteineen muodostavat kompleksisen superorganismin, holobiontin. (Greer & Dong ym. 2016.) Holobiontti on ekosysteemi ja kykenee siten toimiin, jotka eivät olisi mahdollisia suhteistaan erillisille, koosteesta irrotetuille osille (Pita & Rix ym. 2018).
Biologisen identiteetin muutos yksiköstä monikkoon voi johtaa monenlaisiin muutoksiin käsityksissämme meistä ja suhteistamme. Käsitys ihmisestä selvärajaisena olentona sisä- ja ulkopuolineen muuttuu huokoisemmaksi, jatkuvaksi vuorovaikutukseksi ja yhteismuodostumiseksi muiden ei-inhimillisten ja inhimillisten kanssa. Mikrobioottinen alitajunta on vastuussa monista vieteistämme ja haluistamme (Dinan & Stilling ym. 2015), tunteistamme sekä fyysisestä ja mentaalisesta terveydestämme (Evrensel & Ceylan 2015). Mikrobeilla on todella valtaa. Suolistossa on niin paljon ja monipuolisia hermoja, että sitä on jo alettu kutsua elimistön toisiksi aivoiksi, ja vähitellen päässä sijaitsevien aivojen yksinvaltiutta on alettu kyseenalaistaa. Pinta-alaltaan suolisto on kehon suurin aistinelin. (Enders 2015.)
Onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin kehomme tuntemukset kumpuavat suolistosta ja mitä tilanteista tietoa sisältämme se voi kertoa. Koen, että sisältäni kumpuaa monilajista viisautta, jos vain osaan kuunnella. Sisälläni oleva mikrobikuiskaaja koostuu mikrobistosta sisuksissani ja sen suhteista yhteisen kehomme kannalta olennaisiin seikkoihin. Jaamme yhteisen kehon, joten olkoon kehomme yhteinen kielemme.
Keho on kuin permakulttuurinen puutarha: systeeminen kokonaisuus, joka osaa toimia kuin itsestään, jos sille antaa mahdollisuuden. Tässä tekstissä puhutaan kehosta omavaraisena, terveyttä ylläpitävänä ja ennaltaehkäisevänä kokonaisuutena. Kuten puutarhassa, myös kehossa monia tärkeitä toimintoja ylläpitävät mikrobit. Kehon toimivuus, eli terveys, perustuu suurelta osin näille monimuotoisille hyödyllisille suhteille. Suurin osa immuunipuolustuksestamme sjiaitsee suolistossa. Meissä asuu mikrobiaalinen ekosysteemi, jonka kautta olemme yhteyksissä muihin ekosysteemeihin. Olemme pääosin pystyasennossa kulkevia nahkapussisia puutarhoja, ekosysteemejä.
Ekosysteemisyys ilmenee syömisessä. Se, mitä syömme, ei kosketa meitä vain henkilökohtaisesti, vaan syömällä kytkeydymme muuhun ympäristöön, yhteiskuntaan, politiikkaan ja monilajisiin toimijoihin. Mikrobit ovat linkki luonnon ja itsemme välillä, ja ne auttavat muuttamaan syömämme luonnon hitaasti meiksi itseksemme (Latour 1988). Syömällä ruokimme myös mikrobeja sisällämme. Mahan toiminta on sitä, että laajenemme itse ja pienennämme kaiken ”vieraan”, kunnes se on niin pientä, että pystymme hyödyntämään sen ja siitä tulee osa meitä. (Enders 2015.)
Terveyden kehollinen aspekti liittää terveyden ja syömisen tiukasti yhteen. Omavaraisuus puolestaan liitetään monesti juuri ruoan suhteen omavaraisena elämiseen. On kiinnostavaa kääntää huomio vielä sisemmäs, siihen mitä ”omaa” kehollamme jo on tarjottavana, ja miten voimme ylläpitää sen kykyjä. Monimuotoisuus, tietynlainen villeys, pitää meidät terveinä. Toimiva immuunipuolustus perustuu paitsi monipuoliselle mikrobiomille, myös monipuoliselle ravinnolle.
Kehon monilajisuuden tunnustaminen ja siitä huolehtiminen tarkoittaa samalla itsestä huolehtimista. Kannustan ihmisholobiontteja käyttämään ja kuuntelemaan kehojaan, ajattelemaan kehollaan ja hankkimaan sen avulla kokemusperäistä, hiljaista tietoa, sekä tekemään näin yhteistyötä sen monilajisen yhteisön kanssa, jota itseksikin kutsutaan. Niin ”luonnossa” ja permakulttuurisessa puutarhassa kuin kehossakin toimitaan aktiivisesti nyt-hetken olosuhteissa, kehollisesti improvisoiden. Tällaista tilanteista tietotaitoa vaativa permakulttuuri on improvisaatiota eri lajien välillä: tasapainottelua kokonaisuuksien toimivuuksien kanssa, terveyteen pyrkimisten kanssa.
Terveys voi olla täydellisyyttä, tai sitä, että osaa suhtautua ja sopeutua ongelmiin vallitsevina olosuhteina. Erilaiset vaivat, tosin eivät ehkä kaikkein vakavimmat, voi koettaa kokea mahdollisuudeksi ymmärtää kehon kyvykkyyttä monilajisten suhteiden nippuna. Puute voi muuttua resurssiksi. Pohdinkin niin terveyttä kuin sairautta olosuhteina, en normeina tai arvoina. Paranemiseen vaikuttavat kehon sisäiset resurssit ovat mahdollisuuksia toimia toisin, jolloin myös sairastuttava tapa toimia suhteessa ympäröivään voi muuttua. Mikrobit viettävät aikansa sisuksissa, suhteiden ytimissä. Kehotietoisuus ja kehon viestien kuuntelu on samaan aikaan mikrobitietoisuutta, mikrobien toimijuuden tunnustamista, sillä mikrobit todella ovat enemmistö kehostamme. Samalla maailmankuva laajenee egosentrisestä ekosentriseen, ja voimme kokea olevamme kuin solmu yhteyksien verkostossa (Raulo 2020).
Omavaraisuus
Terveyden suhde omavaraisuuteen liittyy kehoon toisaalta omavaraisena ja toisaalta ”yhteisvaraisena”. Terveys ei kuitenkaan ole yksikön ominaisuus, sikäli kun yksiköitä oikeastaan edes on. Käsite yhteinen terveys (One Health) määrittelee terveyden laajemmaksi ilmiöksi, jossa ihmiset, eläimet ja ympäristö ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. Siten kiinnittämällä tasapuolisesti huomiota jokaisen osion hyvinvointiin voi pyrkiä turvaamaan optimaalisen terveyden kaikille. (Van Helden & Hoal 2013.) Terveys sijaitsee kehossa, kehon sisällä, kehon ulkopuolella ja kehon suhteissa muuhun. Kuten kerran eräs viisas osteopaatti totesi: ”kehoa on kaikki se, mikä kehoon vaikuttaa”. Terveys sijaitsee kehon vaikutuspiirissä. Jos selkä on kipeä, ovat kenties sänky ja selkä toisiinsa yhteensopimattomat. Varsinkin nyt, kun koronavirus muistuttaa maailmanlaajuisista suhteistamme niin ihmisiin kuin vaikka lepakoihin, hahmottuu yhteisen terveyden käsite. Sillä, onko yksittäinen yksilö terve, ei sinänsä pitkälle pötkitä, jos ympärillä jokainen aivastelee koronavirusta ja jos satunnainen lepakko voi kantaa lajista toiseen pomppaavaa virusta.
Omavaraisuus onkin terminä kiinnostava, sillä pelkkää omaa ei ole, ja siten termi liittyykin ehkä vain ihmisyhteisöstä erillään oloon. Sen sijaan yhteydet monilajisen yhteisöön, ei-inhimilliseen, kenties vain vilkastuvat. Olisiko mahdollisimman omavarainen elämä siis pyrkimistä elämään kierrossa toislajisten, kuten kanojen, kaalien, porkkanoiden, multamikrobien, kalojen, marjojen ynnä muun kanssa ja pyrkimystä vähentää ihmissosiaalista riippuvuutta? Samalla voi kääntää huomionsa vielä lähemmäs, lähimpään ”ympäristöön” mikä meillä on: sisällemme. Kaikelle ei tietysti voi mitään, ja joskus on tahtomattaankin hyvin riippuvainen ihmisinfrastruktuurin avusta. Vakavien sairauksien hoito, sekä esimerkiksi hammasluiden huolto, onkin asia erikseen ja vaatinee tiettyä asiantuntijuutta, mutta sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä immuunipuolustuksen vahvistamisessa mikrobien yhteisö on mainio kumppani.
Omavaraisuus (eli yhteisvaraisuus?) tässä yhteydessä kenties viittaakin monilajiseen välittämiseen, hoivaan, mikä ylläpitää kokonaisuuden terveyttä. Näkymättömät mikrobisuhteet kehojemme ja ympäristöjen välillä välittävät hoivaa, yhdistäen meitä ja huolehtien tärkeistä aineenvaihdannoista ja toiminnoista. Hoiva on tilanteista tietoa ja ilmenee suhteissa. Välittäminen on elämän ylläpitoa ja säilyttämistä, ja siten elämme vastavuoroisisssa hoivasuhteissa. Näin välittäminen sisältyy melkeinpä kaikkeen mitä teemme: arkiset käytännötkin ovat eettisiä. Se, miten pidämme huolta monilajisista suhteistamme, on eettinen kysymys. Esimerkiksi permakulttuurissa kollektiivi ei tarkoita vain ihmistä, vaan myös kasvattamiamme kasveja ja eläimiä sekä energeettisiä resursseja, kuten ilma ja vesi. Olemme näistä riippuvaisia ja ne meistä. (Puig de la Bellacasa 2017.) Omavarainen terveys voikin olla sitä, että haluaa varmistaa ketjunsa eettisyyden: haluaa pitää huolen siitä, etteivät asioiden väliset suhteet katoa pitkien tuotantoketjujen vuoksi, ja ettei resursseja haaskata matkalla.
Suolistosyömärit
En koe olevani valtuutettu jakamaan terveysvinkkejä, mutta jollain tapaa mikrobiystävällisen syömisen kohdalla vaivihkaa meinaa käydä niin. Jokaisen on varmasti hyvä muistaa seikat, jotka vaikuttavat omaan terveyteen, sekä tuntemuksensa siitä, millainen ruoka sopii itselle. Joidenkin lukemieni tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella päädyn kuitenkin käsittelemään aihetta vähän, sillä koen sen tärkeänä. Jokainen suhtautukoon tavallaan, tilanteistaan käsin.
Lina Nertby Aurellin ja Mia Clasen kirja Food Pharmacy (2017) käsittelee selkokielisesti mikrobiystävällistä syömistä. Kirjoittajat jakavat käytännön esimerkkejä ja reseptejä ja paljastavat länsimaisen ruokavalion ongelmakohtia sisäisen mikrobiston hyvinvoinnin kannalta. Kirjasta saa paljon tietoa ihmisholobiontin kehon toiminnasta. Eräs kirjan pääteesi on se, että länsimainen ruokavalio osaltaan ylläpitää elimistön kroonista tulehdustilaa, mikä johtaa kroonisten sairauksien, kuten allergioiden, reumatismin, ADHD:n, diabeteksen, Alzheimerin taudin ja syövän, syntyyn. Tulehdustilaa aiheuttavat vapaat radikaalit, joita taas antioksidantit tuhoavat. Antioksidantteja puolestaan saa kasviksista, hedelmistä ja marjoista.
Toinen kirjan pääteesi tuntuu olevan: syö mahdollisimman paljon raakoja kasviksia. Kasvikset sisältävät hitaasti sulavia kuituja ja ruokkivat hyvälaatuisiksi määriteltyjä bakteereja paksusuolessa vähentäen näin tulehdusta. Esimerkiksi vaalea leipä ja pasta imeytyvät jo ohutsuolessa, jolloin suoliston loppupään oliot jäävät nälkäisiksi. Juuri paksusuolen mikrobit ovat terveyttämme ylläpitävä mikrobipumppu. Kuitujen lisääminen ruokavalioon merkitsee hyvien bakteerien ruokkimista: silloin suolistomikrobeilla on riittävästi materiaalia vitamiinien ja terveellisten rasvahappojen valmistamiseen (Enders 2015). Kenties vitamiineja ei tarvitse niellä syntetisoituina purkista, jos huolehtii niiden syntymisestä kehossaan. Lisäksi kuidut auttavat kuljettamaan antioksidantit, vitamiinit ja kivennäiset paksusuoleen hyvisten ruoiksi. (Aurell & Clase 2017.) Syömisen lisäksi muutkin elämäntavat toki vaikuttavat krooniseen tulehdukseen ja muihin terveystekijöihin. Omavaraiseen elämäntyyliin pyrkivät tai siinä osittain elävät saattavatkin olla osittain turvassa stressaavan oravanpyörän vaikutuksilta, vaikka elämään saattaakiin liittyä muunlaisia stressitekijöitä. Jatkuva kiire ja stressi ovat vakava uhka terveydelle. Stressi muuttaa suoliston elinehtoja ja silloin henkiin jää eri bakteereita kuin rentoina aikoina. Tässä ilmenee ympäristön, kehon ja mikrobien monimutkainen yhteistyö. Stressi aktivoi ruuansulatusta jarruttavia hermoja estäen kehoa saamasta ruuasta normaaleja määriä energiaa, ja lisäksi ruoansulatukseen menee enemmän aikaa ja suolisto rasittuu. (Enders 2015.) Stressi estää kuuntelemasta oman kehon vointia ja toimimasta sen mukaan.
Kyse ei olekaan vain syömisestä vaan kokonaisvaltaisesta sekoittumisesta ei-inhimillisiksi luokiteltujen kanssa niin, ettei oikeastaan enää kenties ole mielekästä jakaa maailmaa ei- inhimiliseen ja inhimilliseen. Ihmisen evoluutio on aina ollut evoluutiota seuralaislajistomme kanssa. Olemme sopeutuneet siihen, että suolistossamme elelee suolistomatoja. Siistimmässä (eli mikrobipuutteellisemmassa) maailmassa liika äkillinen siisteys voi laittaa kehot sekaisin: emme ole tottuneet siihen, sillä evolutiivinen sopeutuminen on hidasta. (Aivelo 2018.) Tai kuten yhteiskuntatieteelinen mikrobitutkija Salla Sariola (2020) sanoo: uusi hygienia on monimuotoisuutta, mikrobikylläisyyttä, eikä mikrobien puutetta. Ja kuten permakulttuurisuunnittelija Anton Nordqvist (2020) toteaa: mikrobit ovat puolellamme, koska ne loivat meidät. Omavarainen terveys voi siis olla sitä, että pitää huolta monilajisista suhteistaan. Tällä kaikella haluan kiinnittää huomion kehon kykyihin ja niiden tukemiseen. Syöminen on monilajista, arkista hoivakäytäntöä, puolin ja toisin. Syöminen kiinnittää meidät kaikki yhteisiin resursseihin. Siksi se on ekosysteeminen, yhteiskunnallinen, poliittinen, filosofinen ynnä muita universumeja hivelevä aihe. Mieletöntä on, että osa kaikille yhteisistä resursseista on meidän sisällämme.
Lähteet ja lisää luettavaa Aivelo, Tuomas 2018. Loputtomat loiset. Like. Clase, Mia & Nertby Aurell, Lina 2017. Food Pharmacy: Tehoa immuunipuolustukseen. Readme. Dinan, Timothy., Stilling, Roman M., Stanton, Catherine ja Cryan, John F. 2015. ”Collective unconscious: how gut microbes shape human behavior.” Journal of Psychiatric Research 63: 1–9. Enders, Giulia 2015. Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Suom. Elina Lustig. Otava. Evrensel, Alper ja Ceylan, Mehmet E. 2015. ”The gut-brain axis: the missing link in depression.” Clinical Psychopharmacology and Neuroscience 13(1): 239–44. Greer, Renee, Dong, Xiaoxi, Morgun, Andrey ja Schulzhenko, Natalia 2016. ”Investigating a holobiont: Microbiota perturbations and transkingdom networks.” Gut Microbes 7(2), 126–135. Latour, Bruno 1988. The pasteurization of France. Harvard University Press. Nordqvist, Anton 2020. ”Maasta mahaan, mikrobit elämän perustekijöinä.” Luento Suut ja syljet – näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020. Pita, Lucía, Rix, Laura, Slaby, Beate M., Franke Andrea ja Hentschel Ute 2018. ”The sponge holobiont in a changing ocean: from microbes to ecosystems.” Microbiome 6(1), 46. Puig de la Bellacasa, Maria 2017. Matters of care: speculative ethics in more than human worlds. University of Minnesota Press. Raulo, Aura 2020. ”Itseyden virta – biologinen identiteetti kosketusten verkostossa.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020. Sariola, Salla 2020. ”Mikrobit sosiaalisina toimijoina.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020. van Helden Lesley S., van Helden, Paul D. ja Hoal, G. Eileen 2013. ”One world, one health. Humans, animals and the environment are inextricably linked – a fact that needs to be remembered and exploited in our modern approach to health.” EMBO Rep 14: 497–501.
Artikkelin kuva: Mateus Campos Felipe. Unsplash.
Omavaraisuuden ja terveydenhuollon suhteesta
Hanna Keränen
Olen töissä terveydenhuollon ammattilaisena, mutta pääsin pakenemaan kiireistä työntekoa ja pandemiaa puoleksi vuodeksi metsään ja yhteisöihin. Vietin kesän 2020 Omavaraopiston rakennuskurssilla keskittyen elämän perusasioihin: omavaraisviljelyyn, keräilyyn, veden hakuun, säilöntään ja ruoanvalmistukseen tulella hirrenveisto-opin ohessa.
Opiskelijat ja opettajat eivät olleet sairaana kertaakaan kurssin aikana lukuun ottamatta heinänuhaa. Vammautumisia syntyi vain auenneiden rystysten ja veistorakkojen muodossa. Opettelimme analysoivaa työskentelyä, jossa pysähdytään järjen tasolla miettimään mahdollisia riskejä ja valitsemaan aina fyysisesti keveimmän ja kuluttamattomimman tavan liikuttaa työkaluja tai isojakin hirrenkappaleita. Esimerkiksi hirren painopisteen tutkiskeluun opettajamme Lasse Nordlund kehotti useampaan otteeseen. Painopisteen avulla hirttä voi pyörittää yhden pisteen varassa vaikka yhdellä kädellä. Lisäksi meitä neuvottiin olemaan työmaalla silmät niskassa. Työmaalla tulisi aina olla tietoinen omasta paikastaan suhteessa muihin ja valppaana ympäristön muutoksille tai ärsykkeille.
Tämä hidas mutta älyllinen lähestymistapa kaikissa töissä tuntuu olevan omavaraisuuden ydintä. Resursseja ja energiaa on turha laittaa johonkin sellaiseen, minkä tekeminen säästävämmällä tavalla olisi järkevämpää. Tämä vähentää fyysistä vammautumista, vaikka työvälineenä onkin oma keho ja lihasvoiman tuotto.
Kurssin aikana sain nauttia yksinkertaisesta mutta ravinteikkaasta, suurelta osin kotimaisista raaka-aineista valmistetusta ruoasta. Olin kiitollinen puhtaasta kaivo- ja lähdevedestä, jota nauttiessa ei tarvinnut miettiä kemikaalijäämiä. Kasvimaa ja metsä soivat antejaan: vihreitä kasviksia ja ryytejä, värikkäitä marjoja ja aromikkaita sieniä. Tällainen ruokavalio, jossa kuiduilla on suuri osuus ja jossa vältetään teollisesti prosessoituja ja steriloituja ruoka-aineita, on ihmiselle terveellinen. Luonnollisten mikrobien määrä ruoassa oli runsasta, mikä auttoi sekä suolistoa että koko kehoa ja mieltä adaptoitumaan ympäristöön tehokkaammin. Probiootteja saatiin nauttia muun muassa hapatettujen ruokien muodossa. Hapatus on yksi tärkeä omavarainen säilöntämuoto, kun pakastusta halutaan välttää. Sokerin teollista makeutta emme juurikaan maistaneet kesän aikana. Lassen kehittämän marjasäilöntämenetelmän ansiosta myös marjasäilykkeet voidaan tehdä ilman sokeria talven varalle. Tämä säästää hampaita!
Näin tarkasteltuna omavarainen elämä todennäköisesti vähentää tarvetta turvautua julkiseen terveydenhuoltoon, sillä elämäntapa on terveellinen ja vaivoja ennaltaehkäistään. Vaivojen ilmaantuessa turvaudutaan ensisijaisesti perinnetietämykseen pohjautuviin kotikonsteihin, -rohtoihin ja -salvoihin, eikä lääkäriin lähdetä kovin vähästä.
Sosiaali- ja terveydenhuoltomenot ovat suurin menoerä kuntien ja valtion budjeteissa. Jos kaikkea SOTE:a tarkasteltaisiin yksinkertaisen markkinatalouden näkökulmasta, jossa vain maksaja saa palvelun, aika harvalla olisi loppujen lopuksi oikeus nauttia niistä. Työttömät, opiskelijat, kotiäidit, eläkeläiset, vammaiset, sairaat eli kaikki tuottamattomat yhteiskunnan yksilöt ovat tässä mallissa veronmaksajien armopullien varassa. Vastaus kysymykseen siitä, että onko omavaraiseläjällä oikeus terveydenhuoltoon, on yksiselitteinen. Suomen järjestelmässä terveydenhoito on perusoikeus eikä etuoikeus kuten rapakon takana. Ihmishengen ylläpito ja vaaliminen on velvollisuus, jonka jokainen eettisesti ajatteleva hyvinvointiyhteiskunnan yksilön kuuluu täyttää. Omavaraistelija ei ole yhteiskunnan ulkopuolella, vaan vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa esimerkiksi yhteisöllisesti tai harjoittamalla vaihtotaloutta. Työpanos yhteisen hyvän eteen ei välttämättä näy suorasti, vaan voi tulla esiin esimerkiksi tarkastelemalla omavaraistelijan työtä lähiluontonsa suojelun ja monimuotoisuuden säilyttämisen hyväksi. Tällaisen työn tekijä ansaitsee paikkansa yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin markkinataloudessa kuluttava kaupunkilainenkin.
Omaan visiooni vaihtoehtoisesta kestävämmästä terveydenhoitomallista kuuluu ammattihoitohenkilöiden yhteistyön parantaminen. Hoitohenkilöillä tarkoitan länsimaisen lääketieteen osaajien lisäksi kaikkea sitä potentiaalia, mitä täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen tarjoajat antavat. Etenkin mielenterveyspuolella resepti säännöllisestä metsäkävelystä tai lähete kosketushoitoon voisi olla tuloksellisempaa kuin kemiallinen lääkintä yksinänsä. Täydentäviä hoitoja, kuten aromaterapiaa, akupunktiota, liikehoitoja, erilaisia taideterapioita, ruokavaliohoitoja ja erilaisia kosketushoitoja tulisi hyödyntää entistä enemmän. Nämä hoidot kohdentuvat usein ihmiseen kokonaisvaltaisesti, eivätkä vain kehon osiin. Yhteistyö monimuotoisessa terveydenhoidossa vaatisi potilaan tarpeiden kartoittamista ja kohtaamista lääkärivastaanoton varttituntista enemmän.
Sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät yleensä ottaen voi työssään hyvin. Kiire ja stressi vievät auttamismielen. Mielenterveyspuolella hoito pitäisi saada 2000-luvulle ottamalla mukaan enemmän rakkautta ja välittämistä potilaiden kohtaamiseen. Pakkohoitokeinot traumatisoivat potilaita ja niiden tilalle tulisi saada lempeämpää rajoittamista. Eheytymisessä ja koostumisessa auttavat elämykselliset asiat, kuten musiikki, luonto, taide, kosketus, kohtaaminen ja kokemuksellisuus. Näistä syntyy kokemusvaikutus, jonka avulla löydetään ihmisen omia parantavia voimia, joita ulkomaailma (hoitohenkilökunta ja omaiset sekä ympäristö) tukevat. Tämä ei onnistu elleivät työntekijät ja heidän työilmapiirinsä voi hyvin.
Omavaraiskurssin yhteisöllisyyden lisäksi sain kesän aikana vierailla useissa ekologista elämäntapaa viljelevissä yhteisöissä. Yhteisöllisen elämäntavan positiiviset puolet avautuivat todella, mikä sai minut haaveilemaan utooppisesta yhteiskuntamallista. Ideaaliyhteiskuntani muodostuisi noin 150 hengen lähes omavaraisista yhteisöistä, joiden jäsenet olisivat päivittäin tiiviisti yhteydessä toisiinsa hoitaen yhdessä ruokatalouden, lastenhoidon ja opetuksen sekä vanhusten ja vammaisten hoidon. Yhteisössä olisi osaajia, jotka auttaisivat muita ravitsemuksellisissa, kehollisissa ja terveydellisissä asioissa. Tällaisessa yhteisössä tulisi olla ainakin yksi lääkäri tai muu ammattilainen, joka pystyisi laittamaan vakavasti sairaat eteenpäin tutkittavaksi. Lievät sairaudet ja vaivat pystyttäisiin hoitamaan yhteisön sisällä yhteistuumin. Tällaisen yhteisösosialismin puutuessa täytyy tyytyä SOTE:n raskaiden rattaiden rasvaamiseen.
Mitä…? Pääsin Lokakuun puolivälissä viikon kestävään Youth leader -koulutukseen Torri Superiore -ekokylään Länsi-Italiassa, lähellä Ranskan rajaa.
Tämä oli ensimmäinen koulutus johon olen hakenut, johtuen aiemmista ennakkoluuloista mm. Erasmusta kohtaan. Erasmus on minulle tarkoittanut vaikeakielistä, analyyttista, byrokraattista organisaatiota, jonka kanssa kaikki muut yhteistyöorganisaatiot puhuvat tieteellisillä termeillä ja hankalasti ymmärrettävistä asioista.
Aikataulut sattuivat sopivasti, eikä pelkoa koronasta juurikaan ollut, joten päätin kuitenkin hakea. Syinä olivat koska tämä koulutus tapahtui ekokylässä, kulut olivat katettuja matkakustannuksia myöten, ja johtajuus aiheena on kiinnostanut muutenkin.
Pääsin sisään ja lähtö olikin jo kahden viikon päässä. Ohjaajat vastasivat hyvin matkan järjestelykysymyksiin ja lähtö meni sujuvasti. Mitään sen suurempia säätöjä ei ollut tarpeellista tehdä.
Viikon ohjelma.
Siellä…? Ohjaajia meitä odotti 4, joista 2 olivat kyseisestä ekokylästä. Ryhmän koko oli n. 28 ohjaajien kanssa. Muut ryhmäläiset olivat fiksuja ja elämän haluisia ja tulivat ympäri Eurooppaa.Koulutuksen aiheena oli johtajuus. Siihen sisältyi harjoituksia fasilitoinnista, ryhmässä ohjaamisesta, johtajan roolista ryhmissä, sekä syvennyttiin mitä johtaminen on.Ohjelmaa oli sopivasti. Viikon jälkeen tuntui, että jäi käteen paljon. Ohjelmassa oli harjoittelua käytännössä, sekä oli otettu huomioon reflektio-aika harjoitusten välissä. Huomioitiin myös eri oppimistyylit tasapainoisesti. Puuduttavaksi aika ei käynyt, varmasti myös hyvän ohjelman luonteen ansiosta.
Ohjelmassa oli myös kommunikointitaidoista – käytännöllisiin talkootöihin asti. Aina ekokylien aiheiden ympärillä. No olikos…? Ennakkoluuloni ropisivat hiljalleen viikon edetessä, sillä kieli oli selkeää, eikä vain tieteellisiä termejä käyttäen. Ymmärsin mistä puhuttiin ja koin, että ohjaajat huolehtivat, että kaikki pysyvät mukana.
Hauskaa oli. Iltasin vietettiin aikaa keskenämme, välillä viinin parissa, juhlien ja tanssien uudenkuun aikaan.
Ruoka oli Italialaisittain maukasta. Se tarjoiltiin talon väen kautta suoraan pöytiin alkuruoasta pääruokaan. Varsin ylevää.
Vai niin. Opitko mitään? Opin paljon koulutuksessa käydyistä aiheista. Aiempia taitoja aiheista kuitenkin oli vähän. Juurikin käytännön harjoittelu sopii minulle. Pelkkä teoriaharjoittelu ei tässäkään riitä. Ymmärrän nyt enemmän ekokylistä, niiden mahdollisista prosesseista, ja varsinkin sen sosiaalisista rakenteista.
Kasvillisuus oli runsasta. Aloe Veraa, laventelia, salviaa ja sitruunamelissaa kasvoi yltäkylläisesti. Onneksi poimin mukaan.
Tuntuu, että kasvoin aikuisemmaksi. Koen itseni rohkeammaksi tuomaan itseäni esiin, sekä tulemaan toimeen erilaisissa ihmisryhmissä. Uskallan kohdata ihmisiä, joita en ymmärtämisen vuoksi aiemmin halunnut. Opin olemaan selkeä. Löysin koulutuksen kautta vahvuuksiani, sekä asioita joita voisin parantaa itsessäni.
Aikaa vietettiin terassilla lämpimässä. Vasemmalla minä.
Mitään muuta…? Sain hyviä motivoituneita verkostoja muihin ihmisiin ja heidän projekteihin. Koin, että sain myös jakaa omia kokemuksiani ja inspiroitua muita. Nuorien johtajien parissa koin voimaantumista, motivoitumista ja toivoa. Kokemus avasi hyvän polun, jota uskaltaisin joskus vielä jatkaa; Kurssien ja paikkojen tutkimisen merkeissä. Näin muutaman viikon jälkeen kun asioita on pureskeltu, olen tyytyväinen, että uskalsin lähteä.
Voisinko…? Suosittelen! Toivon myös, että koette inspiraatiota ja uskaltaisitte lähteä maailmalle tuomaan itseänne esiin ja verkostoitumaan. Opettamaan ja oppimaan.
